Luin hetki sitten Journalistiliiton sivuilta kolumnin siitä, kuinka media on hyvin varovainen liittämään sään ääri-ilmiöitä ilmastonmuutokseen, vaikka syytä voisi olla. Päässäni on nyt pyörinyt muutaman päivän tämä sama asia: median vaikeneminen ilmastonmuutoksesta. Mutta kysymys on paljon laajempi kuin jostain säätiloista vaikenemisesta.
Oikeasti, mitä teille mediassa oikein tapahtui? Näin Jokeria mukaillakseni: putosivatko kiveksenne/munasarjanne kun yhtäkkiä ette koske aiheeseen pahemmin? Ilmastonmuutos on helvetin suuri uhka, mutta sen osa on olla marginaali-uutisia. Miksi ihmeessä?
Kööpenhaminan ilmastokokouksen aikaan media uutisoi laajalti ilmastopolitiikan neuvotteluista, niiden käänteistä, ilmastonmuutoksesta ja niin edelleen. Kööpenhaminan ilmastokokouksen piti olla käännekohta, joka olisi viimeisiä tilaisuuksia saada ratkaiseva muutos 90-luvulta alkaneille ilmastokokouksille. Sen piti muuttaa ilmastopolitiikan suuntaa. Silloinen pääministerimme Matti Vanhanen esitti kokouksen merkityksen näin:
Kokouksen lähestyessä pessimismi ja pelko kokouksen epäonnistumisesta alkoi lisääntyä. EU:n komission puheenjohtaja José Manuel Barroso sanoi suoraan G20-maille, että ellei Kööpenhaminan sopimustekstejä saada setvittyä kunnollisiksi, tulee Kööpenhaminan lopputuloksesta "pisin koskaan kirjoitettu itsemurhaviesti".
Ja Kööpenhaminan ilmastokokous epäonnistui. Sitovia päästövähennyksiä ei saatu aikaan, maailman johtajat yrittivät epätoivoisesti viherpestä kokousta, mutta kaikille oli selvää, että tulos oli valtava pettymys. Mutta kaikki se pelko ja uhkakuvat ilmastokokouksen epäonnistumisesta ja ilmastonmuutoksesta unohdettiin. Se sysättiin taka-alalle, vaikka kaikki edelleen tiesivät ne uhkakuvat, ja miten otimme suuren askeleen lähemmäs niitä. Ilmastonmuutoksesta tuli huoneen keskellä seisova elfantti, josta keskustelua laajana ilmiönä vältellään. Tai, no, melkein:
Niin. Päästöjen takia merten happamoituminen uhkaa romuuttaa merten ekosysteemejä, ja siitä uutisoidaan kuinka rapuja ei saa enää lautaselle. Onko tämä tosiaan se suurin ja olennaisin uutisointitapa, minkä ilmastonmuutoksesta voi uutisoida? Tai no, onhan niitä muitakin uutisia:
Tämäkin oli muutaman kappaleen pikku-uutinen Hesarin sivuilla. Siis mitä helvettiä oikeasti? Vaikka raportti esittää vain arvion, niin se arvio on kuitenkin erittäin hälyyttävä. Seuraavan 18 vuoden aikana 100 miljoonaa ihmistä kuolee meidän toimintamme takia, jos päätämme olla vähentämättä päästöjä. Vertailun vuoksi ensimmäinen ja toinen maailmansota kestivät yhteensä 10 vuotta ja niissä kuoli yhteensä alle 100 miljoonaa ihmistä. Toisin sanoen ihmiskunta omalla tietoisella toimimattomuudellaan voi saada aikaan katastrofin, jota voisi seurauksiltaan aivan hyvin verrata kolmanteen maailmansotaan. Mutta tämä on vain pikku-uutinen!
Ilmastonmuutos ei ole suomalaiselle medialle enää mikään kriisi, vaan
joku epämääräinen taustalla oleva juttu, josta tunnutaan uutisoivan lähinnä väkinäisesti "no pitää välillä tästäkin joku uutinen rustata ettei voi syyttää hiljenemisestä". Verrattuna
esimerkiksi eurokriisiin medialla ei tunnu olevan enää mitään halua
kertoa ilmastonmuutoksesta jatkuvana etenevänä kriisinä, eikä tunnu
olevan mitään kiinnostusta uutisoida sen politiikasta. Sen sijaan, että
ilmastonmuutoksesta uutusoitaisiin johdonmukaisesti ja siitä uutisten
kautta muodostettaisiin suurempaa narratiivia ja kokonaiskuvaa, joka
selventäisi ihmisille mistä on kyse ja missä ihmeessä menemme ja miksi, on ilmastonmuutos laimennettu
yksittäisiksi pikku-uutisiksi. "Ilmastonmuutos nostaa kahvin hintaa" ja niin edelleen.
Mitä helvettiä teille mediassa tapahtui? Milloin lakkasitte välittämästä? Vai eikö ilmastonmuutos ole enää tarpeeksi trendikästä? Ei ole enää uutinen, että ihmiskunta uhkaa tappaa tietoisesti maailmansodan verran ihmisiä? Eikö se ole tarpeeksi räväkkää? Onko ilmastonmuutos tosiaan medialle se huoneen keskellä seisova norsu, josta kaikki tietävät, mutta jonka kaikki sivuuttavat? Kaikki sivuuttavat, vaikka se jatkuvasti kusee ja paskoo huoneeseen.
Olen aina ajatellut, että uutismedialla olisi sen verran vastuuta, että ne nostaisivat tärkeitä ja uusia aiheita keskusteluun, ja tiedottaisivat maailman tilasta. Mutta en esimerkiksi muista pahemmin nähneeni vähään aikaan mediassa mitään laaja-alaisempaa, narratiivinomaista uutisointia ilmastonmuutoksen ja ilmastopolitiikan etenemisestä. Vain nippeliuutisia. En muista nähneeni vaalirahakohun tapaista tutkivaa journalismia ja uutisointia miksi Suomessakin ilmastonsuojelu on junnannut paljolti paikoillaan. Poliittiset puolueet ovat puhuneet vaalipuheissaan päästövähennyksistä ja ympäristönsuojelusta, mutta käytännössä hyvin vähän on tapahtunut. Mutta mediaa ei enää kiinnosta ilmastopolitiikka. Ei kiinnosta tutkia mitkä ovat niitä ilmastopolitiikan jarruja. Ei kiinnosta ottaa selvää ketkä tahot ovat vastuussa politiikan nykytilanteesta. Ei vaan kiinnosta.
Ilmeisesti uutismedia katsoo että tämä vastuu uutisoinnista ja keskustelun herättämisestä on käytetty nyt loppuun ilmastonmuutoksen kohdalla. Tai ettei sitä vastuuta edes ollut. Hanskat naulaan, ei me enää siitä uutisoida!
Niinistön paljon parjattu syrjäytymistä ehkäisevä kampanjaräpelmä ja sen ympärillä vellova keskustelu sai minun silmissäni taas tänään uuden käänteen. Itselleni tämän uutisen luettuani tuli saman tien "no mitäs helvettiä" -fiilis:
"olen johdonmukaisesti pyrkinyt pitämään työryhmällekin sitä aitaa, että emme lähde vaatimaan rahaa tai lainsäädäntömuutoksia. Se herättäisi välittömästi ankaran vastarinnan. Ja aivan oikein. Jätetään poliittiselle kentälle ja eduskunnalle se, mikä sille on tarkoitettu."
Vaikka suorat vaikutuskeinot sisäpolitiikkaan ovat olemattomia, eikä presidentin odoteta puuttuvan päivänpolitiikkaan, niin syrjäytyminen on kuitenkin suuri yhteiskunnallinen kysymys, ja presidentillä on kuitenkin edelleen paljon arvovaltaa kommentoida ja ottaa kantaa politiikkaan. Presidentin tehtävä on edelleen poliittinen tehtävä, ja siten presidentillä on edelleen tilaa esittää kannanottoja politiikasta.
Ja niin hei, herra tasavallan presidentti. Jos politiikan kommentointi ei kuulu teidän kentällenne, niin mistä lähtien Suomen tasavallan presidentin tehtäväksi on vaihtunut liike-elämän ohjailu? Millä ihmeen ilveellä katsotte, ettei tasavallan presidentti saa kehottaa politiikkaa toimimaan syrjäytymisen ehkäisemiseksi, mutta tasavallan presidentti saa kehottaa yrityksiä palkkaamaan nuoria? Eikö presidentti tässä muka astu liike-elämän kentälle?
Keväällä HBL:n vaalikoneessa Niinistö oli samaa mieltä seuraanvan väitteen kanssa: "kasvavaa yhteiskunnallista eriarvoisuutta ei voida tasoittaa sisäpoliittisilla päätöksillä". Perustelut hänellä olivat näin:
"Tarvitsemme erilaisia tekoja. Esimerkiksi kaikki yhteiskunnalliset tahot ovat vakaasti päättäneet torjua nuorten syrjäytymistä. Mutta jokainen meistä voi tehdä jotain."
Niin, meistä jokainen voi tehdä jotain. Paitsi sisäpolitiikka. Niinistö presidenttinä voi patistaa yrityksiä palkkaamaan nuoria, patistaa perheitä antamaan kohtuudella viikkorahaa ja viettämään laatuaikaa omenapiirakan äärellä. Mutta ei, sisäpolitiikkaa presidentti ei voi kehottaa tekemään mitään, koska pressa ei saisi näitä asioita kommentoida ja sisäpolitiikka ei mukamas voi tehdä mitään. Ainoastaan yksityiset ihmiset ja yritykset voivat muuttaa yhteiskuntaa. Jostain maagisesta syystä politiikalla ei muka ole mahdollisuutta ratkaista yhteiskunnallisia ongelmia.
Tää nyt vaan on tätä perinteistä oikeistolaisuutta, jossa valtion (ja siten presidentin) poliittisen ohjauksen kuuluu olla heikkoa, julkiset palvelut ja yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisu ulkoistetaan yksityisille ihmisille ja pääomaa kerääville yrityksille ja tuloerojen ja eriarvoistumisen pitää voida kasvaa koska rikkaat ja köyhät ansaitsevat osansa. Mutta mikä minä olen toisten poliittisia kantoja vähättelemään.
PS. Vielä tammikuussa Niinistön syrjäytymistä ehkäisevistä suunnitelmista uutisoitiin näin:
"Niinistö sanoi Café Ursulassa Helsingissä pitämässään tiedotustilaisuudessa perustavansa korkean tason työryhmän selvittämään, millä keinoin lasten ja nuorten hyvinvointia voitaisiin nykyisestä parantaa.
Ryhmän tehtävänä olisi tuottaa ajatuksia ja esityksiä niin päätöksentekijöille kuin myös julkiseen keskusteluun."
Kirjoitanpa vähän demokratiasta. Idea tuli tästä ja tästä tekstistä, joissa puitiin demokratian ongelmia 2000-luvulla, mutta jotenkin eksyin miettimään sitten toisia asioita kuin superdemokratiaa ja pienviljelyä.
Aikoinani ajattelin, että ihminen voi äänestää myös kukkarollaan, eli voimme vaikuttaa maailmaan kulutustottumuksillamme. Nyttemmin olen tullut tulokseen, että kyseinen ajatus sekoittaa vaarallisesti demokraattista äänestämistä ja kuluttamista, jotka pitäisi pitää erillisinä vaikutustapoina.
Elokuva "Age of Stupid" taisi sanoa, että kaikista ideologioista ja -ismeistä loppujen lopuksi voittaja on konsumerismi. Keskitymme paljolti kuluttamiseen, ja meitä kannustetaan siihen jatkuvasti. Ja tämän myötä olen taipuvainen näkemään yhteiskunnassa kaksi vaikuttamisen kenttää: demokraattisen ja konsumeristisen. En siis väitä, ettei kulutustottumuksilla voi vaikuttaa, mutta väitän, ettei kulutustottumuksia pidä ajatella demokraattisena vaikuttamisena.
Perustuslakiimme on kirjattu oikeus mielipiteeseen, sananvapauteen, yhdistymisvapauteen ja mielenosoituksiin. Nämä ovat demokratian lihaksia, ja jos annamme näiden rapistua, heikennämme vapaaehtoisesti demokratiaa. Tuntuu, että 2000-luvun Suomessa nuo vapaudet ovat unohtuneet ja tilalle vaikuttamisen lihakseksi on tullut vapaus ja oikeus kuluttaa, valita kulutustottumuksensa ja lempituotteensa.
Keskitymme vaikuttamaan kuluttamisen tai sen vähentämisen kautta. Aikakausi- ja elämäntapalehdet pursuavat vinkkejä ja ohjeita kuinka vaikuttaa ympäristöasiohin. Minunkin vessassani lojuu lattialla Helsingin Energian lehti, jossa kehoitetaan käyttämään julkisia ja polkupyörää, eli kuluttamaan toisella tavalla. Pysäytämme ilmastonmuutosta siirtymällä julkisiin ja soijarouheeseen. Eläinkokeet loppuvat kun siirrytään luonnonkosmetiikkaan. Niin ja Pietarin homosensuurilaki kumotaan muuttamalla lomasuunnitelma Pietarista Tallinnaan. Demokraattinen yhteiskunnallinen vaikuttaminen on ulkoistettu omille kulutustottumuksille.
Ja luulen, että omilla kulutustottumuksilla haetaan lähinnä omaa mielenrauhaa ja johdonmukaisuutta. En väitä, että on huono asia tehdä kulutustottumuksia yhteiskunnallisten mielipiteiden perusteella. Väitän kuitenkin, että jos haluaa vaikuttaa yhteiskuntaan, ei kaikkia paukkuja pidä laittaa oman kulutuksen tarkkailuun. Tällöin konsumerismi syrjäyttää demokratian yksilön vaikutusväylissä. En siis pidä ajatuksesta, että "olen demokraattisesti aktiivinen ja vastustan/kannatan tätä asiaa, koska kulutan tällä tavalla".
Sen sijaan pahemmin meitä ei kannusteta ottamaan yhteyttä poliitikkoihin, osallistumaan mielenosoituksiin, olemaan oma-alotteisia kyseenalaistajia, todellisia kannattajia tai vastustajia. Demokraattiseen vaikuttamiseen liittyviä ennakkoluuloja ei tunnuta purkavan. On edelleen normaalia, että perustuslaillisen mielenosoituksen jälkeen joku valittaaa kuinka joku kehtaa katkaista liikenteen ja että mielenosoittajien pitäisi mennä töihin. On edelleen normaalia, että jos joku käyttää perustuslaillista sananvapautta ja esittää kritiikkiä jotain puoluetta kohtaan, kehdataan valittaa kuinka demokraattista äänestyspäätöstä ei saa kritisoida.
Kun pelätään demokratian heikkenemistä, puhutaan vain äänestysprosenteista, tai siltä tuntuu. Demokratia on pelkkää äänestämistä ja änestäminen on pelkkää kannattamista, kun taas mielenosoitukset ja sananvapauden käyttö mahdollistavat julkisen kritiikin, epäkohtien esille tuonnin, keskustelun herättämisen. Joten onhan se ymmärrettävää, etteivät päättäjät halua innostaa kansaa muihin demokratian vaikutuskanaviin, koska päättäjät itse olisivat ensimmäisenä tulilinjalla.
Piti kirjoittaa enemmänkin, esimerkiksi päättäjien etääntymisestä kansasta ja byrokratiasta hiekkana demokratian rattaissa. Konsumerismin syömä demokratia on siis vain pieni osa demokratian ongelmia 2000-luvun Suomessa mielestäni.
Ja koska blogini yrittää olla kans lifestyle-tekstiä niin yhdistetään tähän tekstiin konsumerismia ja lifestyleä ja hehkutan, kuinka ostin kirpparilta hienon kauluspaidan, joka huokuu 70-lukua sekä butchia!
Sosiaali- ja terveysministeriö haluaa kieltää alkoholin mielikuvamainonnan lasten ja nuorten alkoholinkulutusta hillitäkseen. Ulkomainosyritys JCDecaux on ainakin Helsingissä alkanut kampanjoida tätä alkoholimainonnan rajoitusta vastaan tällaisilla mainoksilla:
JCDecauxin mainos.
Juttelin mainoksessa mainitussa Facebook-yhteisössä mielikuvamainontaa vastustavan eläkeläisen mainosmiehen, Pentti Rinteen kanssa. Hänen mukaansa alkoholin mielikuvamainonta ei lisää alkoholin käyttöä, vaan vaikuttaa vain siihen mitä alkoholimerkkiä ostetaan, kun päätös ostaa alkoholia on jo tehty. Hänen mukaansa mielikuvamainonnan kieltäminen ei vaikuta lasten- ja nuorten käyttämän alkoholin määrään.
Voisin alkaa jankkaamaan sitä sun tätä alkoholimainonnasta ja nuorten alkoholinkäytöstä. Mutta lähestyn asiaa nyt ihan toiselta kantilta. Jos päihdyttävien tuotteiden mielikuvamainonta ei lainkaan lisää näiden tuotteiden kulutusta, miten suhtautua allaolevaan?
Tällaiset mainokset eivät lisää päihteidenkäyttöä.
Tämäkin on harmiton mainos.
Kannabis ja ekstaasi ovat laittomia, totta, mutta koska ylläolevat mainokset eivät lisää niiden käyttöä, eivät nämä mainokset ole ongelmallisia.
Delhi-piehtarointimme jalkeen olemme viimein saapuneet Goaan Intian lansirannikolle!
Aivan sattumalta toisena paivanamme taalla sattui olemaan hindujen juhlapaiva, holi, jolloin intialaiset unohtavat tabut ja normit ja pitavat hauskaa, juovat ja massailevat ja ennen kaikkea kadulla heittelevat toisiaan kirkkailla varijauheilla. Kavelimme vain hetken paakatua, ja saimme osaksemme raikuvaa kirkkaankeltaista, pinkkia, sinista, violettia, vihreaa ja ties minka varisia jauheita. Suurin piirtein tahan tapaan. Kaikki nauroivat kaduilla ja siella sun taalla ihmiset tanssivat. Ja Goa on viela hillitty alue taman suhteen. Jos me kaksi lansimaalaista olisimme olleet Pohjois-Intiassa holin aikaan, olisimme olleet taysin varin peitossa.
Ilmasto on taydellisen sopiva. Paivalla voi varjossa juoda intialaista Kingfisher-olutta ja katsoa rantamaisemia ja illemmalla seikkailla rannoilla ja kallioilla. Goa on tietaakseni Portugalin siirtomaa pitkalle 1900-luvulle, ja se nakyy taalla hyvin hauskalla tavalla. Katolisia kirkkoja on melko paljon, ja tavallisilla kaduilla ja puodeissa on pienia katolisia alttareita ja risteja, joissa on kukkaseppeleita. En ole ikina kaynyt missaan latinalaisen amerikan maassa, mutta Goa, tai ainakin Arambol Pohjois-Goassa vaikuttaa aika paljolti yhdistelmalta latinalaista amerikkaa ja intiaa. Intialaista arkkitehtuuria ei ole missaan, sen sijaan taalla on varikkaita vanhoja lansimaalaistyylisia taloja maalattuna pinkilla, sinisella, keltaisella ja vihrealla.
Ja kaiken taman valissa kasvaa kookospalmuja siella sun taalla huojumassa tuulessa. Tama Arambolin ranta jatkuu silmankantamattomiin etelaan, ja pohjoisessa on suuri kallio, jonka rinteita kiemurtelee pieni polku, jossa kookospalmut, laavakivesta vuollut portaat, kulkukoirat, suitsukkeilta tuoksuvat kojut ja rinteilta auringonlaskuun avautuvat ravintolat muodostavat oman pienen maailmansa. Fiilis on oikeastaan hyvin paljon kuin vanhan ajan merirosvokyla. Mieleeni tulee myos hyvin paljon Monkey Island -sarjan pelit, varsinkin illalla kun meri kuohuaa rantakallioilla lepaavia ravintoloita vasten ja kookospalmuja valaisevat taysikuu ja pienten ravintoloiden varikkaat tuulessa heiluvat valot. Tama kuva ehka osittain vangitsee paikan henkea.
Tanaan joimme juuri nailla kalliorannoilla rommia ja fiilistelimme alla kuohuvaa merta. Istuessamme siina todistimme myos kookospahkinan putoamista! En tieda, onko se tavatonta, mutta tuntui kuitenkin absurdilta nahda, etta kookokset oikeasti kasvavat luonnossa kuin rikkaruohot ja pudottelevat pahkinoita sinne sun tanne. Illemmalla menimme rinteilla ja kallioilla mutkittelevaa polkua pitkin kohti pohjoista, jossa on pieni ranta parilla ravintolalla, ja laguuni rannan takana. Sadekaudella laguunista laskee joki mereen, mutta nyt kuivana kautena laguuni on enemmankin vain lampi. Otimme myos valokuvia tahtitaivaasta, joka nakyy tausikuusta huolimatta hyvin kirkkaana.
Talla hetkella kun kirjoitan tata, kello on kymmenen illalla taalla, ja olen hieman hiprakassa, joten ilmaisuni ei ole valttamatta kovin hienoa, mutta piti paasta kaikesta huolimatta akkia kirjoittamaan tasta.
Hei ihmiset. Sattui käymään niin, että me (blogin ylläpitäjä Topias, sekä Topiaksen ystävä Oswald) voitimme kilpailussa matkan Intiaan ja Nepaliin. Me, jotka emme koskaan ole käyneet Intiassa tai ylipäänsä juurikaan länsimaiden ulkopuolella.
Olemme olleet kaksi päivää Delhissä. Mitäs tähän sanoa? Paljon etukäteen sanottu, että Delhi, ja Intia ylipäänsä aiheuttaa valtavan kulttuurishokin, joka pistää pään sekaisin. Kaikki on erilaista, hektistä ja täysin käsittämätöntä länsimaihin tottuneelle.
Allekirjoitamme joka sanan. Ja nautimme täysin rinnoin tästä kulttuurishokista. Delhin liikenne on "accident waiting to happen", ihmiset, lehmät, mopot, autot, tuctucit, riksat ja koirat kulkevat kadulla kaikki sekasin kaikki eri suntiin, ja ainoa puskuri näiden välillä on tööttäys. Voisimme mainiosti kuvitella Delhin taustamusiikiksi sirkusmusiikin. Tai jos yrittää ylittää katua, taustamusiikkina kuuluisi olla Indiana Jonesin tunnari.
Mitäs Delhistä sanoa?
Kuvitelkaa kaikki kliseet, kaikki mielikuvat ja ennakkokäsitykset Delhistä. Ne ovat kaikki valhetta. Ne ovat kaikki vääristelyä. Todellinen Delhi on 10 tai 100 kertaa tuo. Majapaikkamme jossain Chudna Mandissa (tai mikä lie paikka) on aivan käsittämätön. Ajattelimme ottaa kuvia hienoista taloista ja niin edelleen, mutta luovutimme heti alkuunsa. Tämä kaupunginosa on uskomaattoman filmaattinen. Täynnä kujia, pieniä portaita, hienoja rakennuksia, katukoiria, pyhiä lehmiä, katumyyjiä, riksoja ja ties mitä. Siis voi kiesus sentään.
On aivan turhaa ottaa kuvia filmaattisista ja mielenkiintoisista kujista ja rakennuksista ja kojuista, koska koko helvatin kaupunginosa on yhtä silkkaa intialaista postikorttia. (Näin väliin huomautettakoon, että kun kävimme Alpeilla 2009, niin olimme yllättyneitä, kuinka Alpit oikeasti ovat sellaista 100% postikorttimaisemaa, jota ei vain voi uskoa todeksi.)
Tällaiset kujat ovat täysin tavallisia ja normaaleja Delhissä sillä alueella, jossa nukumme. Ai niin, bongaa kuvasta koditon kadulla nukkuva ihminen!
Mitä näiden kahden päivän aikana on tapahtunut? Joku yritti veloittaa meiltä lentokentältä tuplahintaa 10 rupian vedestä. Kyytimme saapui, ja englantia puhumattomat kyydittäjät tarrasivat tavaroihimme ja juoksivat autollemme. Liikenne on yhtä kaaosta.
Äh, tässä vaiheessa unohdin, mitä piti kirjoittaa kokonaisuudessaan. Kertokaamme, vain mitä tapahtui viimeisen parin tunnin aikana. Menimme Intian Valtion matkatoimistoon kysymään mistä saa kaljaa. Joku semisti englantia puhuva virkailija otti meidät kyytiin ja lähti kaahaamaan kohti kaljakauppaa. Paikallinen Alko oli vain tiski kadulla, jossa ihmiset huusivat setelit kädessä mitä haluavat juoda. Ostimme kaljaa, ja menimme random-oppaamme kanssa takaisin Intian matkatoimiston eteen. Istuimme autossa ja joimme kaljaa. Äkkiä kuski kysyi haluammeko hänen oman firmansa toimistolle juomaan kaljaa.
Päädyimme jonkun humalaisen intialaisen matkaoppaan kyydissä ilmaiseksi syrjäiselle alueelle juomaan toisen matkatoimiston konttorissa kaljaa paikallisten kanssa.
Totta kai! Lähdimme hänen kaahaavassa kyydissä ties minne keskelle jotai syrjäistä paikkaa. Siellä kapusimme 40 cm leveät portaat ylös toiseen kerrokseen likaiseen toimistoon täynnä mukavia ihmisiä. (Ai niin, sanottakoon, että toisessa kerroksessa oli myös katukoiria nukkumassa jostain syystä.) Ryypiskelemme paikallisten kansa ja söimme DO NOT EAT -ruokaa, eli jotain viileähköä kojuruokaa slummialueella. Niin, olemme pari päivää olleet Delhissä, ja odottelemme vielä turistiripulia.
Ja muuten, turisteilta pyydetään valtavaa ylihintaa. Tulimme noin vartti sitten hotellillemme riksalla, joka maksoi 20 rupiaa, eli 30 senttiä varmaan? Ennen kyydin alkua viereemme tuli tuc-tuc, joka olis veloittanut samasta matkasta 200 rupiaa.
Intiassa kanattaa olla röyhkeä.
Huomenna lähtee lentomme Goaan. Yritämme blogittaa parhaamme mukaan, nettiyhteyksistä riippuen.
Helsingin Sanomat julkaisi listan niistä kansanedustajista, jotka ovat jo allekirjoittaneet lakialoitteen tasa-arvoisen avioliittolain puolesta. Näitä kansanedustajia on siis 76 kappaletta. Jotta lakialoite menisi läpi, tarvitsisi se 101 ääntä, eli vielä 25 kansanedustajaa pitäisi saada lakialoitteen taakse. Ylen tutkimuksen mukaan yli puolet suomalaisista, eli 54 % kannattaa jo tasa-arvoista avioliittolakia, kun taas sitä vastustaa 35% suomalaisista.
Sukupuolineutraalin avioliittokeskustelun ympärillä suunnalta jos toisestakin tulee erilaisia perusteluja miksi avioliittolain tulisi tai ei tulisi olla tasa-arvoinen. Kovin usein ilmoille heitetään perusteluja luonnollisuudesta ja lisääntymisestä. Mietityttää mille tätä perustelua käyttävät ovat oman avioliittonsa perustelleet, jos ovat naimisissa. Kuinka moni naimisiin menevä oikeasti ajattelee, että menee naimisiin, koska muilla lajeilla on heteropariutumista? Kuinka moni naimisiin menevä oikeasti kosii puolisoaan, tai myöntyy kosintaan, koska aikoo lisääntyä?
Uskaltaisinkin väittää, että mikäli naimisissa olevilta pareilta kysyttäisiin miksi he päättivät mennä naimisiin, ehdoton valtaosa sanoisi syyksi rakkauden ja halun vahvistaa sitoutumisensa rakastamaansa ihmiseen. Uskaltaisin väittää, että valtaosa ei sanoisi syyksi halun matkia muita eläinlajeja tai oikeutukseksi siittää jälkeläisiä.
Tältä pohjalta en ymmärrä, miksi avioliittoa perustellaan heteroseksuaalien oikeudeksi sellaisilla syillä, joilla heterot eivät itselleenkään perustele avioliittoa. Jos syy omalle avioliitolle ehdottomalle enemmistölle on halu vahvistaa rakkaus ja sitoutuminen kumppaniin, niin miksi tämä ei kelpaa oikeutukseksi homoparien avioliitolle? Avioliitto on kahden ihmisen välinen sopimus, jonka yhteiskunta vahvistaa. Arvioitaessa avioliiton syitä ja perusteita pitää tarkastella mitkä ovat avioituneiden ihmisten syyt mennä naimisiin. Avioliiton syitä ja perusteita ei määritellä ulkopuolelta sanomalla, että ”te menitte naimisiin, koska eläimilläkin on heteropareja ja koska te olette kykeneväisiä lisääntymään keskenänne”. Tuo halventaa nähdäkseni jo heteroavioliittojakin.
Tänään luovutettu lakialoite ei ole hallituksen lakiesitys, joten oppositiolla ei ole syytä vastustaa lakialoitetta oppositiopolitikoinnin takia. Myös moni hallituspuolueen jäsen ei ole proaktiivisesti lähtenyt ajamaan asiaa allekirjoittamalla aloitetta. Mutta jos laki tulee käsittelyyn, niin kaikki siitä äänestävät, myös ne, jotka eivät aloitetta allekirjoittaneet.
Helsingin Sanomat julkaisi listan niistä kansanedustajista, jotka ovat vaalikoneesssa olleet täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että tasa-arvoinen avioliittolaki pitäisi säätää, mutta jotka eivät lakialoitetta ole allekirjoittaneet. Nyt meillä kaikilla on mahdollisuus ajaa tätä asiaa. Ottakaa siis nopeasti yhteyttä näihin kansanedustajiin tai heidän avustajiinsa sähköpostitse tai puhelimitse, ja kertokaa teidän haluavan tasa-arvoisen avioliittolain. Ottakaa ensisijaisesti yhteyttä oman vaalipiirinne edustajiin ja kertokaa että olette heidän vaalipiiristään, sillä kansanedustajia kiinnostaa erityisesti mitä heidän oman vaalipiirinsä äänestäjät ajattelevat. Mutta ottakaa rohkeasti yhteyttä ihan kaikkiin!
Muistakaa, että tässä kyse ei ole puoluepolitiikasta tai oppositiopolitiikasta. Kyse on ihmisten oikeudesta tulla kohdelluksi yhdenvertaisesti ja tasa-arvoisesti lain edessä, riippumatta kumppanin sukupuolesta. Lähettäkääpä vaikka alussa ollut video edustajille. Kertokaa mitä te ajattelette, mitä te toivotte, mitä te tunnette. Pyytäkää heitä seisomaan vaalikoneiden sanojensa takana.
Ja levittäkää tätä viestiä ystävillene, sukulaisillenne ja niin edelleen. Demokratiassa meidän on oikeus saada äänemme kuuluviin, ja kertoa mielipiteemme kansanedustajille.
Tässä lista kansanedustajista ja yhteystiedot.
”Rekisteröityneille homopareille pitää kuulua kaikki samat oikeudet kuin avioliiton solmineille heteropareille?” Täysin samaa mieltä, eivät allekirjoittaneet aloitetta:
”Rekisteröityneille homopareille pitää kuulua kaikki samat oikeudet kuin avioliiton solmineille heteropareille?”
Jokseenkin samaa mieltä, eivät allekirjoittaneet aloitetta:
Helsingin vaalipiiri:
Pertti Salolainen (Kok)
Puhelin: (09) 432 3105
Sähköposti: pertti.salolainen@eduskunta.fi
Ben Zyskowicz (Kok)
Puhelin: (09) 432 3200
Sähköposti: ben.zyskowicz@eduskunta.fi
Jan Vapaavuori (Kok)
Puhelin: (09) 432 3130
Sähköposti: jan.vapaavuori@eduskunta.fi
Mari Kiviniemi (Kesk)
Puhelin: (09) 432 3189
Sähköposti: mari.kiviniemi@eduskunta.fi
Uudenmaan vaalipiiri:
Jyrki Katainen (Kok)
Puhelin: (09) 432 3094
Sähköposti: jyrki.katainen@eduskunta.fi
Matti Saarinen (SDP)
Puhelin: (09) 432 3109
Sähköposti: matti.saarinen@eduskunta.fi
Espanjassa julkaistiin viime vuonna hätkähdyttävä tutkimus (Joss, Krieger, et al 2011): Maahanmuuttajien takia Espanjassa surmataan päivittäin kaksi ihmistä, ja maahanmuuttajien takia päivittäin vielä useampi joutuu pahoinpidellyksi ja siten sairaalaan. Maahanmuuttajien lisääntyminen on myös tutkimuksen mukaan syypää siihen, että kantaväestö Espanjassa on alkanut tehdä enemmän itsemurhia.
Soittaako kelloja? Pitäisikö asialle tehdä jotain? Miten meidän Suomessa pitäisi tähän suhtautua? Paljon kysymyksiä, paljon pohdinnan aihetta, enkä tiedä mitä ajatella. Luulen kuitenkin, että ylläoleva tutkimus antaa maahanmuuttokriitikoille lisäsyytä puuttua maahanmuuttoon myös Suomessa. Jos joku mamukriittinen tuohon tutkimukseen on törmännyt, niin taatusti hän siitä huolestuu.
Paitsi kun pitää tunnustaa jotain. Keksin tuon ensimmäisen kappaleen tutkimuksen ja kaikki luvut täysin päästäni. Ne ovat täyttä fiktiota. Maahanmuuttokriittisiin tuo ensimmäinen kappale varmaan tuntui hyvin varteenotettavalta uhalta. Mutta loppujen lopuksi se maahanmuutto tuntui vahvalta uhalta, koska aiheuttajana nähdään muut, ei meitä.
Ihmisillä nyt vaan on taipumus jaotella joukkoja "meihin" ja "muihin". Ihmisillä on myös taipumus suhtautua varauksella muihin, olla taipuvaisia näkemään muut syyllisinä ja olla taipuvaisia keskittymään vain muiden tekemisiin.
Ei pelkästään maahanmuuttokeskustelu, vaan hyvin iso osa politiikan kysymyksistä perustuu jaotteluun meistä uhreina ja kärsijöinä, ja muista syyllisinä ja uhkatekijöinä. On rikas Suomi, jonka vaurautta uhkaavat kreikkalaiset. Suomen itsemääräämisoikeutta uhkaavat EU-komissaarit. Toisaalta tarvittaessa ajatellaan, että on sivistynyt EU, jota uhkaavat barbaariset muslimimaat. Tai sitten ovat tavalliset heterosuomalaiset, joiden perheinstituutiota uhkaavat homot ja lesbot parisuhteinen. Ja meillä on suomenkieliset, joita uhkaavat ruotsinkieliset. Näistä asioista on helppo puhua, koska voimme syyttää muita ja puolustaa meitä.
Siinä missä tämän merkinnän ensimmäinen kappale oli täyttä fiktiota, niin fakta sen sijaan on, että Suomessa alkoholisairaudet ovat työikäisten suomalaisten yleisin kuolinsyy, ja tappavat yli viisi suomalaista päivässä. Alkoholisairauksien takia yli viisikymmentä suomalaista päätyy sairaalaan, joka päivä. Lisäksi suomalaiset ovat itsemurhaajien huippumaita maailmalla: joka päivä pari-kolme suomalaista tekee itsemurhan. Meillä on myös kymmeniä tuhansia syrjäytyneitä nuoria, joita jää lisää päivittäin sairaseläkkeelle. Ja ympäristöongelmathan, kuten ilmastonmuutos, vasta vakavia ovatkin, uhaten miljoonien ihmisten henkeä ympäri maailmaa.
Nämä asiat unohdetaan tai sivuutetaan melko helpolla. Syy on hyvin yksinkertainen: aiheuttajana eivät ole muut, vaan myös me. Edellisen kappaleen ongelmista emme voi noin vain osoittaa sormella muita. Niistä ongelmista on hyvin vaikea puhua, koska meidän pitäisi katsoa myös itseämme ja omaa yhteiskuntaamme ja kulttuuriamme peiliin, nostaa itsekritiikki pöydälle ja muuttaa omia toimintatapojamme, omaa kulttuuriamme ja omaa yhteiskuntaamme.
Maailma ei valitettavasti ole niin yksinkertainen, että sen ongelmien uhrit ja syylliset saataisiin helposti jaoteltua meihin ja muihin. Todellinen maailma ei noudata meidän inhimillistä taipumustamme vetää rajoja ja lokeroida. Ja todelliset ongelmat eivät ole sellaisia, jotka aiheutuisivat aina jostain muista. On helppo huolestua kuinka muiden maahanmuutto uhkaa meitä suomalaisia ja muiden homoliitot meidän heteroperheinstituuttia, mutta on vaikeampi toimia, kun meidän itse aiheuttamamme ilmastonmuutos uhkaa kaikkia. Myös me itse voimme aiheuttaa todellisia ongelmia, mutta meidän on hyvin vaikea kohdata sitä totuutta.
Kämppikseni teki eilen ruokaa, joten tänään päätin ottaa vuoron ja tehdä borssikeittoa. Olen aina tykännyt siitä, erityisesti kun päällä mollottaa valtava nokare smetanaa. Tein tänään siis ensimmäisen kerran elämässäni ihan itse borssikeiton. Sen resepti on melko simppeli ja variaatioita on melkoisen paljon, joten reseptejä ei tarvitse sanatarkasti totella ja pelätä että koko homma menee päin honkia jos joku laakerinlehti tai porkkana puuttuu. Itse en edes noudattanut mitään tarkkaa reseptiä, vaan pistin fiiliksen mukaan aineita.
Kokatessani tajusin, että borssikeitto on itse asiassa rosollikeittoa :O
Kämppikseni on siis nyt vegaanina, ja itsehän syön kasvisruokapainotteisesti myös, joten smetana oli pienoinen haaste. Borssikeittoahan ei voi syödä ilman smetanaa, joten piti kehittää vegaaninen versio smetanasta.
Lähestymistapani vegaanisiin versioihin on jokseenkin analyyttinen ja sisältää taustatutkimusta. Mikä siis tekee smetanan? Smetana on hapankermaa, joka on hyvin rasvaista. Kerman voi hapattaa joko bakteerit, sitruunamehu tai esimerkiksi etikka. Ja ilmiselvästi se on maitotuote.
Vegaanisena maitokorvikkeena käytin Alpron soijajogurttia. Plussana se on myös aavistuksen hapanta bakteerien takia. Yritin valuttaa sitä, mutta suodatinpussi repesi, joten fuck that shit. Käytin siis soijajogurtin sellaisenaan. Lisäsin sekaan tummansinistä Keiju-levitettä, jossa on voimainen maku. Kokonaisuudessaan margariinia oli varmaan noin puolet vegesmetanasta. Tässä vaiheessa ei maistunut vielä ihan napilta, joten pistin sekaan vajaa puoli korkillista valkoviinietikkaa (koska smetanahan on melko hapanta), suolaa ja survoin sauvasekottimella.
Ja voi että, kyllä se vegesmetana oli hyvää borssikeiton kanssa! Se suli auvoisesti smetanan tapaan keiton sekaan. Suosittelen vegaaneja testaamaan! Kaverini Mai voisi ehkä lisätä tämän Vegaaninen versio -blogiinsa?
Söimme minisuolakurkkujakin snackseina keiton ohessa, joten meitä hieman harmitti vain, ettei kaapeistamme löytynyt kunnon venäläistä vodkaa tilaisuutta varten. Ehkä toiste!
