tiistai 13. joulukuuta 2011

Avoin kirje Paavo Arhinmäen kannattajille


Facebookissa kävin keskustelua Paavo Arhinmäestä presidenttiehdokkaana, ja keskustelu rönsyili sen verta että omistanpa aiheelle nyt blogimerkinnän. Tämä on taas pitkä teksti, kun en osaa vielä tiivistämisen hienoa taitoa, mutta koittakaapa jaksaa lukea!

Paavo Arhinmäki on mielestäni Eduskunnan valopilkkuja. Siinä missä valtaosa kansanedustajista edelleen on vanhoja setiä, on Arhinmäki aktivistihenkinen ja vahvan aatteellinen Eduskunnan raikastaja, joka tuo mielestäni Eduskuntaan tarvittavaa eloa ja radikalismihenkeä. Olenhan itsekin aktivisti, jota on kannettu ulos öljyfirman yhtiökokouksesta ja saatettu pois hiilivoimalasta ynnä muuta, joten arvostan tiettyä radikaaliutta.  Arhinmäki myös mielestäni nuorentaa mukavasti Vasemmistoa uudelle sukupolvelle. (Halusin itsekin nuorentaa Eduskuntaa ja hykertelin kun ehdokkaani Vasemmiston Silvia Modig pääsi Eduskuntaan.)

Arhinmäki on siis puolueensa puheenjohtaja, istuu hallituksessa kulttuuriministerinä ja on näitä Eduskunnan räiskyviä nuoren sukupolven valopilkkuja. Ja osaltaan siksi en aio äänestää Paavo Arhinmäkeä, vaan Pekka Haavistoa. Saattaa kuulostaa ristiriitaiselta, mutta antakaapa kun selitän.

Mielestäni Eduskunta, Vasemmisto ja päivittäinen puoluepolitiikka tarvitsevat vahvan aatteellista ja aktivistihenkistä Arhinmäkeä. Jos Arhinmäki valittaisiin presidentiksi, hän tavan mukaan luopuisi puolueensa jäsenyydestä ja jättäisi puolueensa puheenjohtajapestin. Hän ei olisi enää kansanedustaja, ministeri ja presidenttikauden kestäen vuoteen 2018 hän voisi hakea Eduskuntaan seuraavan kerran aikaisintaan keväällä 2019. Hän olisi seitsemän vuotta poissa puolueensa johdosta, Eduskunnasta ja päivänpolitiikasta.

Mielestäni tämä olisi suuri menetys vasemmistolaiselle päivänpolitiikalle, Eduskunnalle ja Vasemmistolle. Katson Arhinmäen innon ja luonteen sopivan erinomaisesti juuri Eduskunta-areenalle, en presidenttiyteen. Uuden perustuslain myötä presidentin valta on entisestään kaventunut, ja Suomen sisäpolitiikassa presidentin on tapana ottaa etäisyyttä puolueeseensa ja toimivan tarvittaessa arvovallallaan sillanrakentajana päivänpolitiikan kiistakysymyksissä. Presidenttinä Arhinmäki mielestäni sitoisi käsiään ja joutuisi luopumaan ominaisuuksistaan, jotka mielestäni ovat hänessä parasta. Eduskunta ja Vasemmisto menettäisivät kärkkään Arhinmäen ja Arhinmäen valtit vaimenisivat presidentin roolissa.

Tai jos Arhinmäki jatkaisi aatteellista intoaan ja terävyyttään presidentin roolissa, hän tulisi aivan varmasti saamaan monelta eri taholta kritiikkiä presidentin roolin väärinkäytöstä, jolloin se presidentin arvovaltainen rooli, joka siinä nimenomaan nähdäkseni on tärkeää, murenisi.

Käsitykseni mukaan Paavo Arhinmäki pitää itsekin työstään Eduskunnassa ja vastentahtoisesti taivuteltuna suostui ehdokkaaksi. Mutta miksi hän sitten presidenttiehdokkaaksi päätyi? Vasemmistolla oli ilmeisesti hankala tilanne, kun Vasemmistosta ei tahtonut löytyä sopivia presidenttiehdokkaita. Kaksissa viime vaaleissa Vasemmistolla ei ollut omaa ehdokasta, vaan he tukivat Tarja Halosta.

SDP:n ehdokas nyt kun on vanha herra Lipponen, joka on ollut ilmeisen kallellaan USA:aa kohti ja toiminut energiayritysten lobbarina, ei Lipponen ole mielekäs tuettava ehdokas. Vasemmiston eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anneli Lapintie (joka myös kieltäytyi ehdokkuudesta) väläyttikin mahdollisuutta, ettei Vasemmisto asettaisi lainkaan omaa ehdokastaan eikä tukisi ketään muuta ehdokasta. Vasemmisto halusi kuitenkin presidentinvaaleissa profiloitua itsenäisenä puolueena, ja Eduskuntatyöstään nauttiva Arhinmäki sitten ilmoitti, että on käytettävissä ehdokkaaksi, ja kun muita ehdokkaita ei puolueelta tullut, hänet valittiin.  Asiasta voi lukea lisää täältä.

Koska olen punavihreä, ajattelin äänestää sitten Pekka Haavistoa. Moni toki voi kavahtaa, että taas näitä vanhoja harmaita setiä, mutta kannattaa muistaa ettei poliittinen aktivismi ole nuorempien sukupolvien yksinoikeuksia. Pekka Haavisto on suomalaisen aktivismin veteraaneja ollessaan mukana Koijärvi-liikkeessä ja Vihreän Liiton perustamisessa. Myös Vasemmiston yksi perustaja ja ensimmäinen presidenttiehdokas Claes Andersson on katsonut Haaviston olevan hyvä presidenttiehdokas, joten Haavisto ei näemmä muidenkaan vassarien mielestä ole mitenkään kaukaa haettu ajatus.*

Äänestyspäätökseeni toki vaikuttaa myös Pekka Haaviston kokemus ja mielipiteet. Tarkastellaanpa vaikka Paavo Arhinmäen puhetta hänen ehdokkaaksi nimittämisensä jälkeen:

"Suomi on vuosikymmenten ajan tukenut YK:n työtä muun muassa osallistumalla rauhanturvatyöhön. Suomi on ollut kokoaan suurempi rauhanturvaaja maailmalla, rauhanturvaamisen suurvalta. Tämä rooli Suomella pitäisi olla myös tulevaisuudessa. 
[...]
Vasemmiston kanta on sama kuin se oli ennen vaaleja: sotilaamme pitäisi kotiuttaa Afganistanista mahdollisimman pian. Tämä ei tarkoita sitä, että jättäisimme Afganistanin oman onnensa nojaan. Päinvastoin. Suomen pitää panostaa jatkossa siviilikriisinhallintaan, kehitysyhteistyöhön sekä yhteiskunnan ja sen instituutioiden rakentamiseen."

Haavisto on tästä kaikesta samaa mieltä ja Haavistolla on käytännön kokemusta sodasta ja rauhasta. Hän on toiminut YK:n leivissä Darfurin kriisissä asiantuntijana, kuten myös EU:n erityisedustajana Darfurissa ja Sudanissa rauhanneuvottelijana. YK:n UNEPin edustajana hän on selvittänyt sotien ympäristövaikutuksia niin Balkanin niemimaalla, Lähi-Idässä kuin Afganistanissa.

"Vasemmisto tuo presidentinvaalikamppailuun selkeästi ja johdonmukaisesti Suomen Nato-jäsenyyttä vastustavan ehdokkaan."

Myöskään Haavisto ei kannata Nato-jäsenyyttä, ja katsoo että päätökset Suomen puolustuksesta tule tehdä Suomessa, eikä ulkomailla. Haavisto on kuitenkin sitä mieltä, että asiasta on voitava keskustella esimerkiksi kansanäänestyksen yhteydessä.

"Maailman ihmisten keskinäinen solidaarisuus on ainoa keino selvitä maapallonlaajuisista ongelmista, kuten ilmaston lämpeneminen, aavikoituminen, sodat tai köyhyys. Vasemmistolaisuus on ihanne siitä, että emme erittele ihmisiä meihin ja muihin, parempiin ja huonompiin, autettaviin ja oman onnensa nojaan jätettäviin."

Kuten sanottua, Haavistolla on mairittelevaa kokemusta kriisitehtävissä. Ja Haavisto tosiaan myös oli Euroopan ensimmäinen vihreä ministeri ollessaan ympäristö- ja kehitysyhteistyöministeri ja hänellä on pitkä historia vihreänä tekijänä.

"Presidentin pitää puolustaa voimakkaasti tasa-arvoa. Jokaisen pitää olla tasa-arvoinen sukupuolesta, seksuaalisesta suuntautumisesta, uskonnosta tai etnisestä taustasta riippumatta. Vasemmiston Suomessa jokaisella on oikeus olla oma itsensä."

No niinno, lienee itsestäänselvää, että Haaviston puolisoineen kuuluessa seksuaalivähemmistöön ja hänen miehensä ollessa vielä maahanmuuttaja Haavistolla on myös omakohtaista kokemusta tasa-arvosta ja sen välttämättömyydestä.

Kyse ei siis ole siitä, että olen jotenkin Vasemmistoa ja Arhinmäkeä vastaan. Vasemmistolaisena äänestän Haavistoa presidentiksi, koska myös haluan Arhinmäen räiskyvän jatkossakin Eduskunnassa. Paavo Arhinmäki kun on vähän kuin Indiana Jones ja Pekka Haavisto on Henry Jones. Heidän toimintatapansa ja luonteensa ovat erilaisia, mutta katson molemmat hyviksi tyypeiksi. Ja katson Eduskunnan ja päivänpolitiikan olevan se taisteluareena, joka tarvitsee Arhinmäkeä ja presidenttiyden olevan se areena, joka tarvitsee Haavistoa. Minä haluan Arhinmäen Eduskuntaan ja Haaviston Mäntyniemeen.

Suosittelen siis muitakin punaista tunnustavia tsekkaamaan rohkeasti Haaviston kotisivut sekä esimerkiksi hänen pitkät vastauksensa Helsingin Sanomien vaalikoneessa. Jos sitten tykkääkin Haavistosta, niin voi tykätä hänestä myös naamakirja-sivuilla, niin kuin minä tein.

Ja tämä teksti on kirjoitettu luettavaksi, joten toivon lämpimästi tästä tekstistä pitävien jakavan tätä sosiaalisessa mediassa.  Minä kun en halua kirjoittaa vain itselleni.

(* 14.12.  satuin vielä törmäämään tällaiseen uutiseen Verkkouutisten sivuilla: "Vasemmistoa ryhmittyy vihreän Haaviston taakse")

15 kommenttia:

  1. Löysin Paavon kautta tieni tänne tänään, loistavaa ajatusta ja allekirjoitankin. Miten sen Natojäsenyyden kanssa, onko pressalla erityinen vaikutusvalta asiassa puolesta tai vastaan? Komppaan kyllä täysin sitä että Arhinmäkeä tarvitaan nimenomaan eduskunnassa ja päiväpolitiikassa. Ja olisi nappi presidentti myös monien vuosien päästäkin. Haavisto on toinen lemppari, ainut asia mikä ehkä tässä vaan nyppii on Vihreiden linjan viime vuosien kokkarivire. Punavihreää kyllä kiitos, sinivalkoista nou tänks.
    Mikäs muuten on Haaviston ja Paavon keskinäinen synkkaus?

    VastaaPoista
  2. Presidentti on puolustusvoimien ylipäällikkö ja johtaa ulkopolitiikkaa yhdessä hallituksen kanssa, erimielisyyksissä presidentin sana ratkaisee. Siten presidentillä on painoarvoa Nato-kysymyksessä.

    Haavist on hyvin diplomaattisesti puhuva ja nähdäkseni yrittää välttää ehdottomuuksia, ja siksi hän ei julista, että ei Natoa ikinä. Kuitenkaan hän ei nykyisellään näe mitään syytä liittyä Natoon.

    Ja kannattaa muistaa, että presidenttivaalit ovat paljolti henkilövaalit, ja presidentti ottaa etäisyyttä puolueensa ohjelmaan ja linjoihin. Hyvänä vertauksena voit vaikka ajatella paljonko Halonen viimeisen 12 vuoden aikana myötäillyt SDP:n kantoja ja puolueohjelmia. Halonen on toiminut enemmän nimenomaan henkilönä kuin SDP:n presidenttinä.

    Ja jos aattelee vasemmisto-oikeisto -akselia taloudelliselta kantilta, niin nähdäkseni sillä saralla painoarvo on juurikin päivänpolitiikalla ja Eduskunnalla, jossa Arhinmäki nyt on. Koen, että aatteellisena vasemmistolaisena Arhinmäki taloudenkin suhteen olisi tärkeä Eduskunnassa. Presidentti kun ei valtion taloudenhoitoon kauheasti puutu.

    (Täytyy kyllä sanoa, etten itse ole hahmottanut Vihreitä kokkarihenkisinä. Taitavat edelleen olla vasemmalle kallellaan enemmän.)

    Enpä muuten tiedä, miten Arhinmäki ja Haavisto nykyisellään tulevat toimeen, mutta luulen että Haavisto tulee toimeen kaikkien kanssa :p

    VastaaPoista
  3. Koska tämä oli avoin kirje Arhiksen kannattajille, enpä malta olla panematta esille omia pohdintojani vuodelta 2009. Silloin liputin Haaviston puolesta. En enään!

    http://jaakkoportti.blogspot.com/search?q=punavihre%C3%A4

    Eka kierroksella äänestän niinkuin sydän sanoo, ja sama pätee toisella kiekalla.

    VastaaPoista
  4. Jaakko, kiitos kommentistasi. Juu tosiaan on aina tärkeintä äänestää niin kuin sydän sanoo, ja aion tässä vaalien alla kirjoittaa juuri siitäkin blogimerkinnän, miten ihmiset tuntuvat unohtavan sydämensä äänestäessään.

    Vuosi-pari taaksepäin en itse vielä liputtanut kenenkään puolesta, ja suoraan sanottuna ennen tätä vuotta Pekka Haavisto oli minulle melkoisen tuntematon nimi. Tuli ikään kuin puun takaa ja minun piti oikein ottaa selvää kuka hän tarkalleen ottaen on. Mutta hänen esiintymisensä ja kokemuksensa sekä luonteensa tekivät minuun vaikutuksen nimenomaan presidentin roolia ajatellen.

    VastaaPoista
  5. Asiallista tekstiä.

    Paavo Arhinmäen ehdokkuus voidaan nähdä enemmän tilaisuutena välittää vasemmiston mielipiteitä ja aatteita. Presidenttikisa on paljon muutakin kuin pelkkä äänestys presidentistä - se on mahdollisuus olla esillä mediassa ja puhua kansalle. Mediahuomio ja vasemmistoliiton esilläolo on puolueelle positiivista - ja puheenjohtaja uhrautuu tässä puolueen edun vuoksi. Arhinmäki olisi varmasti mielellään viettänyt isyysvapaat rauhassa perheensä kanssa, mutta tämän rooli yhteiskunnassa velvoittaa häntä osallistumaan presidenttivaaleihin.

    VastaaPoista
  6. Peik, juu minäkin olen käsittänyt Arhinmäen puheesta, että Vasemmistolle nämä eivät ole henkilövaalit, vaan keino ajaa puoluepolitiikkaa. Mutta oma henkilökohtainen mielipiteeni on, että presidenttiehdokkaaksi ryhtyvän on haluttava tehtäväänsä ja Arhinmäki melkoisen vastentahtoisesti uhrautui (kuten Lipponenkin aikaisemmin oli kielteinen ehdokkuutensa suhteen).

    Jokainen tietenkin saa nähdä presidentin ja presidentin vaalien funktion millaisena haluaa ja äänestää sen perusteella, mutta minulle tärkeää on se kuka on presidenttinä ja millä asenteella.

    VastaaPoista
  7. Nanainen: korjaan muuten aikaisempaa viestiäni presidentin roolista ulkopolitiikassa.

    Presidentti johtaa ulkopolitiikkaa yhdessä Valtioneuvoston kanssa, mutta kiistatilanteissa Eduskunta äänestää toimitaanko Valtioneuvoston ehdotuksen mukaan vai ei. Presidentin rooli ulkopolitiikassa siis on vähentynyt Eduskunnan kustannuksella, tai siis vähentyy ensi keväällä uuden perustuslain myötä. Olin lukenut ristiin tekstejä nykyisestä ja tulevasta perustuslaissa, joissa tuo ero on.

    VastaaPoista
  8. Miten niin Haavisto ei kannata Nato-jäsenyyttä?

    VastaaPoista
  9. Haavisto on sanonut näin:
    "En kannata Suomen NATO-jäsenyyttä. Suomella ei ole tällä hetkellä mitään sellaista turvallisuusvajetta, jonka NATO-jäsenyys ratkaisisi. Nyt tekeillä oleva puolustusvoimauudistus ei vaikuta Suomen sotilaalliseen liittoutumattomuuteen.

    Suomen on osallistuttava edelleen aktiivisesti kansainväliseen kriisinhallintaan, myös YK-johtoisiin operaatioihin. Meille on tärkeää myös pohjoismaisen turvallisuus- ja puolustusyhteistyön kehittyminen ja syventyminen pohjoismaisen solidaarisuusjulistuksen pohjalta. Myös EU:n yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikaa ja siihen sisältyvää yhteistä puolustuspolitiikaa pitää kehittää.

    Pidän tärkeänä periaatetta, että Suomen turvallisuuspoliittisista ratkaisuista päätetään aina kotimaassa, eikä niitä ratkaista Moskovassa tai Washingtonissa. Pidän nykyisessä hallitusohjelmassa olevaa, kuuden puolueen yhteisesti hyväksymää kirjausta osuvana."

    VastaaPoista
  10. Menee kyllä ristiriitaan omassa päässäni tuo Haaviston mielipide, että Suomessa ne päätökset omasta turvallisuudesta tehdään. Eikös Haavisto juurikin ajanut Jalkaväkimiinojen kieltoa, joka heikentää Suomen puolustusta todella radikaalisti. Tätä päätöstä ei tehty Suomessa, Suomen vuoksi, vaan Suomi teki sen näyttääkseen hyvältä muiden silmissä.

    VastaaPoista
  11. Suomen Eduskunta, joka ainakin viimeksi tarkistaessani sijaitsee tosiaan Suomessa, teki päätöksen liittyä Ottawan sopimukseen. Pointtisi kannalta epäolennaista on spekuloida syitä miksi Eduskunta tuon päätöksen teki, kun Suomessa tuo päätös kuitenkin tehtiin, toisin kuin käsitit. Ja halutessaan Suomen Eduskunta voi erota sopimuksesta puolen vuoden varoitusajalla.

    Tarkemmin Haaviston kannasta voit lukea täältä:
    http://www.vihreat.fi/node/7013

    VastaaPoista
  12. Ja jos se yhtään lohduttaa, niin Arhinmäki, jota tässä Haavistoon olen vertaillut, kannatti myös Ottawan sopimukseen liittymistä, vaikka myös vastustaa Natoa.

    Kyse ei siis niinkään ole vain puolustuspoliittisesta kysymyksestä, vaan myös humanitaarisesta kysymyksestä, jossa humanitaarisuus voitti ja puolustuspolitiikka hävisi.

    VastaaPoista
  13. Olen kuullut Haaviston puhuvan nimenomaan maamiinakysymyksestä. Hän on sanonut vastustavansa maamiinoja ensisijaisesti sen takia, millaista harmia ne saattavat tuottaa siviiliväestölle, millaista harmia hän on omin silmin nähnyt niiden tuottaneen siviiliväestölle. Hän esimerkiksi kertoi, että joillain kriisialueilla on tehty näitä maamiinojen puolustajien paljolti mainostamia karttoja miinapaikoista, mutta ne eivät ole auttaneet, kun siviilit itse ovat menneet siirtämään miinoja esimerkiksi ärsyttävän naapurin pellolle ja näin alkaneet käydä omaa sotaansa. Se, miten verrattaen hyvin Suomessa miinat hoidettiin 70 vuotta sitten, ei välttämättä takaa, että näin tapahtuisi myös jatkossa.

    Maamiinat eivät liity Haaviston NATO-kantoihin mitenkään. Haaviston haukkuminen NATO-myönteiseksi on ylipäänsä tosi omituista mustamaalauskantaa joiltakin tahoilta.

    VastaaPoista
  14. Aikaisemmin olin jokseenkin Arhinmäen presidenttiyden kannalla, mutta nämä olivat ihan hyviä pointteja. Tykkään Haavistostakin muutenkin, joten voi olla, että käännän kelkkaa vielä. Onhan hänen cv myös aika vaikuttava. Jokatapauksessa ajatuksia herättävä teksti, eli tänks!

    VastaaPoista
  15. Puna-vihreä (ruskeaako se on?)17. joulukuuta 2011 klo 22.09

    Martti Ahtisaari oli Naton kannattaja ja oli melkein luvannut liittää Suomen sinne. Vaan ei presidentti voi kuitenkaan ajaa omaa linjaansa ilman muiden vahvaa tukea. Eikä ihan epäsuositun asian taakse uskalleta sitten lähteäkään, jos näyttää siltä, että siinä menee poliitikon maine, mutta asiaa ei saada läpi.

    Riippuu paljon myös siitä, kuka sattuu tulemaan pääministeriksi.

    Itse en luopuisi myöskään Arhinmäestä juuri kun Vasemmistoliitto on saatu pelastettua fiksun puheenjohtajansa ansiosta!

    VastaaPoista

Jätä jälkesi elämääni!