tiistai 24. tammikuuta 2012

Niinistö taistelee ahneuden puolesta


Sauli Niinistö julisti yhdeksi vaaliteemakseen, että hän aikoo taistella presidenttinä ahneutta vastaan:

"'Minä tulen taistelemaan ahneutta vastaan sen kaikissa ilmenemismuodoissa', Niinistö ilmoitti kannattajilleen kampanjoidessaan lauantaina Helsingissä. Niinistön mukaan ahneus on juuri se pahe, joka on ajanut läntisen maailman ylivelkaantumiseen ja vienyt luottamusta. Niinistö ei konkretisoinut, millä tavoin hän ahneutta vastaan taistelisi tai miten hän siihen puuttuisi."

Tehdäänpä nyt hieman vertailua Pekka Haaviston ja Sauli Niinistön välillä, painottaen heidän kantojaan ja suhteitaan varallisuuteen, yritysmaailmaan ja tuloeroihin.

HBL:n vaalikoneesta 2012:
Kaupankäynnin edistäminen on presidentin ulkomaanmatkoilla ihmisoikeuksia tärkeämpää.
Haavisto: Täysin eri mieltä.
Niinistö: Osittain samaa mieltä.

Kasvavia kuiluja yhteiskunnassa ei voi tasoittaa sisäpoliittisin päätöksin
Haavisto: Täysin eri mieltä.
Niinistö: Osittain samaa mieltä.

Ylen eduskuntavaalien 2007 vastauksista:
Tuloerojen kasvua pitää hillitä, sillä se johtaa ihmisten eriarvoistumiseen.
Pekka Haavisto: Täysin samaa mieltä. 
Sauli Niinistö: Jokseenkin eri mieltä.

Suomessa pitää siirtyä kaikille yli 16-vuotiaille maksettavaan verottomaan kansalaispalkkaan, joka korvaa sosiaaliturvan vähimmäisetuudet.
Pekka Haavisto: Täysin samaa mieltä. 
Sauli Niinistö: Täysin eri mieltä.

Opiskelijoiden toimeentuloa on ensisijaisesti kohennettava lisäämällä opintolainan käyttöä.
Pekka Haavisto: Jokseenkin eri mieltä.
Sauli Niinistö: Jokseenkin samaa mieltä.

Ylen vaalikoneesta 2012:
Presidentin on nykyistä tiukemmin vaadittava Kiinalta ihmisoikeuksien kunnioittamista, vaikka se haittaisi taloussuhteita.
Pekka Haavisto: Täysin samaa mieltä
Sauli Niinistö: Jokseenkin eri mieltä.

Iltalehden vaalikoneesta 2012 (vastaukset ovat liukuvalla asteikolla Samaa mieltä - Eri mieltä):
Hyvätuloisia (yli 7500/kk) pitäisi verottaa nykyistä ankarammin.
Pekka Haavisto: Samaa mieltä.
Sauli Niinistö: Jokseenkin eri mieltä.

Tuloerot Suomessa ovat aivan liian suuret.
Pekka Haavisto: Samaa mieltä.
Sauli Niinistö: Jokseenkin samaa mieltä.

Hyväksyn työntekijöiden vähentämisen voittoa tuottavasta yrityksestä.
Pekka Haavisto: Eri mieltä.
Sauli Niinistö: Jokseenkin eri mieltä.

Tässä vielä pidemmälti Haaviston kantoja  HS:n eduskuntavaalikoneesta 2011, joskin pitää huomauttaa, ettei vertailua tuossa vaalikoneessa Niinistön kanssa voi tehdä, sillä hän ei ollut enää ehdolla 2011.

Tuloerot ovat kasvaneet Suomessa 1990-luvun puolivälin jälkeen nopeasti. Miten siihen pitäisi suhtautua?
Pekka Haavisto: Tuloeroja on kavennettava huomattavasti. Tuloerot vaikuttavat paljon yhteiskuntamoraaliin. Rapauttavia asioita ovat olleet esimerkiksi ylisuuret, osin ansaitsemattomat optiot ja erilaiset kultaiset kädenpuritukset ja jättieläkkeet, joista viimeisin esimerkki Outokummun johtajalle annettu jättieläke. Niiden yhtiöiden kohdalla, joissa valtiovalta on omistajana, näihin tulisi puuttua. Kannatan verotuksen progression säilyttämistä, en kannata tasaveroa. Pääomatuloveroa voidaan korottaa.

Mitä veromuotoa olisit valmis ensisijaisesti korottamaan? (Valitse yksi.)
Pekka Haavisto: Pääomatuloveroa. Tulevalla eduskuntakaudella joudutaan todennäköisesti korottamaan pääomatuloveroa, ja lisäämään kertymää kulutus- ja ympäristöveroista. Suhtaudun varauksellisesti ansiotuloveron korotukseen, koska sillä voisi olla negatiivisin vaikutus työllisyystilanteeseen. Säilyttäisin tuloverotuksen progression - en kannata tasaveroa.

Kakkoskierroksen herrasmiehet.
Uutisissa on myös vertailtu millaiset ovat toisen kierrosten ehdokkaiden varallisuudet:

"Eniten arvopapereihin on sijoittanut kokoomuksen Sauli Niinistö, joka kertoi Ylelle sijoittaneensa joukkovelkakirjoihin ja rahasto-osuuksiin noin 500 000 euroa. Hänellä on myös osakesalkku, jonka arvo on runsaat 101 000 euroa. Lisäksi Niinistö arvioi omistamiensa kiinteistöjen yhteenlasketuksi arvoksi noin 375 000 euroa.

Sen sijaan Vihreiden Pekka Haavisto ei ole ilmoituksensa mukaan sijoittanut lainkaan rahaa osakkeisiin tai rahasto-osuuksiin. Omistusasuntonsa viime vuonna myynyt Haavisto asuu väliaikaisesti vuokralla."

On myös uutisoitu millaisin taustavoimin ja resurssein ehdokkaat ovat lähteneet kampanjoimaan.

"Sauli Niinistön kampanjan julkiset kulut nousivat ainakin 942 000 euroon. Kokoomusehdokkaan tukijoukoista löytyi runsaasti elinkeinoelämän vaikuttajia, pankkiireja ja suursijoittajia.

Valtiontalouden tarkastusviraston saamien vaaliraha-ilmoitusten mukaan vihreiden Pekka Haaviston tukiryhmä väittää tulleensa näissä vaaleissa toimeen vain 250 000 eurolla. Näistä rahoista noin puolet on tullut omalta puolueelta. Tiettävästi Haavisto on kuitenkin saanut kampanjaansa huomattavasti ilmaista talkooapua ja konsultointia mainonnan ja markkinoinnin ammattilaisilta. Ilosanomansa levittämisessä Haaviston kampanjaväki on tukeutunut pitkälti sosiaaliseen mediaan ja verkkoagitointiin, koska sillä ei ole ollut Niinistön tapaan yllinkyllin rahaa perinteiseen lehti- ja julistemainontaan." (Alleviivaus on lisäämäni)

Suosittelen myös katsomaan vertailua Niinistön ja Haaviston eduskunnassa tekemistä alotteista.

Että vaikka ajatus tavallisen kansan puolesta ahneutta vastaan taistelemisesta kuulostaa jalolta, eikä Niinistö ole mitenkään kammottava ihminen, niin tuo Euroopan investointipankin rikkaan ex-varapääjohtajan taistelu ahneutta vastaan vaikuttaa hieman ontolta pyrkimykseltä. Siksi minua hämmentää kun olen bongannut Niinistöstä lausahduksia tyyliin "Ääni Niinistölle on ääni köyhän ja unohdetun kansan puolesta eliittiä vastaan!"

Mutta viime kädessä jokainen tehköön itse päätelmänsä, kumpi vilpittömämmin puolustaa ihmisiä rahan ja ahneuden vallalta.

PS. kiitokset niille, jotka ovat eri lähteistä bonganeet noita vastauksia. Sosiaalisen median kautta minä noihin törmäsin ja osan etsin itse. Ja suosittelen lämpimästi jakamaan tekstiä edelleen Facebookissa ja ties missä, jos tulee sellainen olo, että keskustelu kaipaa tällaista tekstiä.

PPS. Jos joku sanoo, että jokainen on oman onnensa seppä ja vastuussa omista huonoista tuloistaan ja elämäntilanteestaan, niin sanokaa näille laman lapsille, että "oma syysi kun synnyit just ennen lama-aikaa".



20 kommenttia:

  1. Kyllä minusta tämä antaa vaan lisäsyitä äänestää Niinistöä.

    T. opiskelija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haluaisitko selittää miksi?
      T. 20v sairaseläkkeellä

      Poista
    2. Ai miten niin, terv. 19-v. tuet 200e/kk, vuokra 450e/kk. Ja opiskeluputkea pitäisi painaa, että pääsisi makselemaan Niinistönkin eläkettä, kun ei ole varaa edes omaan terveyskeskuskäyntiin tai ruokaan.

      Poista
    3. http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194714252853/artikkeli/oho+niinisto+ei+nosta+huimaa+eduskuntaelakettaan+hyvin+poikkeuksellista+.html

      Kyl sä makselet sen Haavistonki eläkkeen kävi miten kävi.

      Poista
  2. Hyvä opiskelija! Minäkin opiskeluaikoinani olin kokoomuslainen (maksoin jopa ihan jäsenmaksua) ja omasin kovat mielipiteet. Sitten lähdin työelämään, perustin perheen ja tajusin elämän realiteetit, aloin miettimään asioita myös muiden kannalta, kuuntelin ja keskustelin - ja vaihdoin puoluetta. Huomasin, että Kokoomus ei aja, eikö koskaan ollut ajanut, minun asiaani. Kannattaa pitää silmät auki ja todella miettiä, mitkä ovat sinulle tärkempiä asioita ja avoimin silmin tutkia puolueiden, ja varsinkin nyt presidenttiehdokkaiden, arvoja. Se voi yllättää sinutkin. T. Entinen opiskelija, nyk. työllinen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. olen myös työssäkäyvä kahden lapsen iskä. En omaa kovia mielipiteitä, kuten ei myöskään kokoomus.(maksan jopa ihan jäsenmaksua)kokoomuksen linja vain on tähän asti ollut erittäin johdonmukainen ja oikeudenmukainen(ainakin 8vuotta) Mutta puolueella ei pitäisi olla paljonkaan merkitystä valittaessa tasavallan presidenttiä. Tässä maailmantilanteessa asiaa kiihkottomasti arvioitaessa voimme tulla siihen lopputulokseen että presidentin tulisi ymmärtää maailmantaloutta mahdollisimman hyvin.

      Poista
  3. Tietänette varmaankin, että presidentin valta keskittyy lähinnä ulkopolitiikkaan. Toisin sanottuna työttömyyskorvauksista, tulonjaosta, veroista yms. sisäpoliittisista asioista päättävät kansanedustajat, ei presidentti. Onko presidentin mielipiteellä ko. asioista mitään merkitystä, kun käytännön vaikutusmahdollisuuksia niihin ei ole ollenkaan?

    VastaaPoista
  4. "Kaupankäynnin edistäminen on presidentin ulkomaanmatkoilla ihmisoikeuksia tärkeämpää.
    Haavisto: Täysin eri mieltä.
    Niinistö: Osittain samaa mieltä."

    Ihmisarvoja polkivat Aasian viidakoissa tapahtuneet metsäprojektit surutta. Kehitysyhteistyöministeri Haavisto mukana. Tässä ei tosin kysytty onko kaupankäynnin edistäminen kehitysyhteistyöministerin ulkomaanmatkoilla tärkeämpää kuin ihmisarvot, vaan presidentin. Same same but differents.

    No tekevälle sattuu ja on toki otettava huomioon että ihminen muuttuu ja kypsyy kun kokemusta karttuu.

    VastaaPoista
  5. On hyvä jos tuo oman ehdokkaansa hyviä puolia esiin. Sen sijaan toisen ehdokkaan leimaaminen ja mustamaalaaminen ei ole mitenkään fiksua ja asiallista. Monet asetetut kysymykset ovat oikeasti monitahoisia ja on populistista vastata niihin ehdottomasti ei tai kyllä. Siitä tuskin pystyy pitämään kiinni, kun joutuu kantamaan vastuuta ja päättämään asioista. Veroton kansalaispalkka on esimerkiksi vaikutuksiltaan selvästi ristiriitainen. Se on tyypillinen vasemmiston näkemys, kuten subjektiivinen päivähoito-oikeus. Niitä on syytä arvioida varsin kriittisesti. Kenenkään ehdokkaan osakesalkun koko ei kerro ahneudesta tai anteliaisuudesta. Se voi kertoa yhtä hyvin säästäväisyydestä ja toisen kohdalla tuhlailevasta ja kulutuskeskeisestä elämäntavasta. Propagandan tunnusmerkit on helppo löytää artikkelistanne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Propagandaa tai ei, jätän viime kädessä lukijoiden päätettäväksi mitä nuo vastaukset kertovat ehdokkaista. Koska tämä on oma blogini, niin luulisin, että saan esittää poliittista kritiikkiä Niinistöstä. Se ei mitenkään ole nähdäkseni mustamaalaamista.

      Mielestäni on keskustelun kannalta erittäin hedelmätöntä, jos kaikki kritiikki ja eriävät mielipiteet tuomitaan "mustamaalaamiseksi".

      Poista
    2. Itsekin luin 1. kierroksella mielelläni testejäsi ja Haavistosta jäi positiivnen mielikuva. Nyt Toisella kierroksella kirjoituksisesi on keskittynyt lähinnä Niinistön mustamaalaamiseen, jonka vuoksi Haavistolle ei ainakaan näistä blogikirjoituksiesi perusteella heru lisä pisteitä mikä on sääli. Tottakai saat kirjoittaa omassa blogissasi asioista kuten haluat, mutta ajattelin tuoda vain näkökulman yhdeltä äänestäjältä, joka ei ole vielä valinnut puoltaan. Tarkennan vielä väärin ymmärrysten välttämiseksi, että en tietenkään valitse puolta näiden blogikirjoitusten perusteella, vaan monista eri lähteistä saatavan informaation perusteella mm. vaalikeskustelut jne.

      -AL-

      Poista
  6. Rauhoitu jo!
    Etkö ymmärrä että teet pahinta mahdollista hallaa Haaviston kampanjalle suoltamalla näitä provokatiivisia blogikirjoituksia samoista aiheista kerta toisensa perään.

    Peräänkuulutat joka toinen kerta blogikirjoitukissasi suvaitsevaisuutta ja rakentavuutta ja joka toisessa räksytät ja arvostelet muita. Se että yrität nostaa omaasi ja Haaviston profiilia tuomalla muiden puutteita esille on todella kaukana rakentavasta ja hyvähenkisestä kampanjoinnista, josta Haavisto ja Niinistö yhdessä sopivat toiselle kierrokselle lähdettäessä.

    Välität kuvaa Haaviston kannattajista räksyttäjäjoukkona. Ylläpidät juuri yleistä käsitystä Vihreistä, jota suuri yleisö vastustaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suvaitsevaisuus ei sulje mitenkään pois sitä, ettei saa arvostella muita. Suvaitsevaisuus ei tarkoita sitä, ettei saa kritisoida muita.

      Ja minä en ole Haaviston kannattajat, minä olen vain yksi Haaviston kannattaja. Minä en ole vihreä.

      Enkä minäkään mene Niinistön kannattajia yleistämään tämän esimerkin perusteella: http://www.nra.fi/

      Poista
  7. Brad Spacey ja Kevin Pitt25. tammikuuta 2012 klo 16.39

    No niin ahneus käyty läpi ehdokkaiden kohdalla.

    Jokos ne muut kuusi seitsemästä kuolemansynnistä on reposteltu kummankin ehdokkaan kohdalla?

    VastaaPoista
  8. Samaa mieltä ensimmäiseksi kommmentoineen kanssa. Kirjoituksesi vahvisti entisestään toiveitani saada Niinistöstä Suomelle uusi presidentti. Tärkeinpänä syynä Haaviston taloutta koskevat vastenmieliset näkemykset.

    VastaaPoista
  9. Tuloerot kaiken pahan alkuna on jotain mitä en ymmärrä. Tulisiko siis köyhin ja rikkain 5% karkoittaa maasta, jotta loput voisivat taas olla onnellisia?

    No sinällään toisen keskustelun aihe, mutta oli tuossa vahvasti esillä...

    VastaaPoista
  10. Mulle tää vahvisti sitä että äänestän Haavistoa ehdottomasti. Heikkona ihmisenä en todellakaa vois koskaan tukea ihmistä, jonka mielestä olen vain itse syypää omiin sairauksiini ja siihen mitä muut ihmiset ovat mulle tehneet, ja joka haluais poistaa ja vähentää sitä tukea ja apua jonka varassa elämäni on nyt mahdollista millään tavalla, ja joka pitää rahaa tärkeempänä kuin ihmisoikeuksia...

    VastaaPoista
  11. Huomaa kyll kuka se edustaa vähän varakkaampia, kyllä se jossakin vaiheessa loppuu kokoomuksen kukoistus politiikassa.

    VastaaPoista
  12. Niinistö ei kannata ahneutta, Niinistö kannattaa yritteliäisyyttä, henkiseen pääomaan investoimista ja sitä, että Suomi pysyy maailman kehityksessä mukana. Mä en sen takia opiskele kauppakorkeakoulussa, että voisin tulevaisuudessa maksaa tukia vielä lisää laiskoille nahjuksille. Mä opiskelen sen takia, ettei mun tarvitse jonain päivänä laskea kassalla voinko ostaa lapselleni uudet kengät, vai joudunko odottaa seuraavaa palkkaa. Lopettakaa valittaminen, Suomessa on ilmainen koulutussysteemi ja vaikka kaikilla meillä ei ole samat lähtökohdat, kaikilla on TÄYSIN SAMAT MAHDOLLISUUDET! Mä en todellakaan ole huvikseen viettänyt 4kk kirjastossa pääsykoekirjojen kanssa ja vielä 4-5 vuotta yliopistossa, mutta jonain päivänä se palkitaan! 6!

    VastaaPoista
  13. Äärimmäisen hyvä tiivistys ja lähteiden haku. Ajattelin äänestäväni tyhjää, nyt äänestän ehdottomasti Haavistoa.

    On kyllä surullista että tämänkin kirjoituksen kommentoijista löytyy niin paljon ihmisiä, joilla ei ole mitään käsitystä elämän realiteeteista. Vai että samat mahdollisuudet riippumatta siitä mihin tilanteeseen ja kenelle vanhemmille on syntynyt? Huh huh.

    VastaaPoista

Jätä jälkesi elämääni!