Ketä äänestää presidentiksi?

Presidenttiehdokkaita on onneksi vähemmän kuin eduskuntavaaliehdokkaita, mutta ehdokkaan valinta on silti julmetun mielenkiintoisen keskustelun aihe, joten keskustellaanpa presidenttiehdokkaista.

Näin alkuun tietenkin mietitään mikä presidentin rooli tarkalleen on. Presidentti johtaa Valtioneuvoston (eli hallituksen) kanssa Suomen ulkopolitiikkaa, on puolustusvoimien ylipäällikkö ja Wikipedian mukaan presidentin "odotetaan toimivan arvovaltaisena välittäjänä puolueiden välillä" ja siten eroavan puolueestaan tultuuaan valituksi Presidentiksi. Muutenkin presidentistä puhutaan paljolti arvojohtajana, joka ottaa kantaa ja antaa suuntaviivoja pikemminkin asemansa tuomalla arvovallalla kuin virallisia byrokrattisia vaikutuskanavia pitkin.

Käydäänpä läpi ehdokkaita.Voit skipata jonkun ehdokkaan, jos et hänestä ole lainkaan kiinnostunut, sillä arviot eivät kytkeydy toisiinsa. Valitettavasti kristillisdemokraattien ja RKP:n ehdokkaat minä nyt tylysti jätän välistä.

Aloitetaan Paavo Lipposesta. Minulla on tietynlainen ennakkokäsitys Lipposesta. En osaa artikuloida sitä ennakkokäsitystäni hänen luonteesta, mutta satuin törmäämään tähän videoon, joka onnistui alle puolessatoista minuutissa kiteyttämään ennakkokäsitykseni hänestä:

Lipponen on aina vaikuttanut minusta hyvin yrmeältä, enkä osaa kuvitella häntä "arvojohtajana". Minulle hän on juro suomalainen mies, joka ärsyyntyy helpolla. Hän ei vaikuta myöskään kovin diplomaattiselta, vaan puskevan veturin lailla eteenpäin. Meillä oli aikaisemmin Kekkoslovakia, enkä haluaisi Lipposlovakiaa. Ja minua epäilyttää suuresti, että Lipponen on toiminut sekä Pohjolan Voiman että Itämeren kaasuputkea rakentaneen venäläis-saksalaisen Nord Streamin lobbarina. Enkä tiedä mitä todellisuudessa tapahtui Irak-vuodon taustalla ja miten poliittisesti korrektia Lipposen oli juoruta Yhdysvalloille Halosen ja Venäjän välisiä keskusteluita, mutta kokonaisuudessaan Lipponen vaikuttaa olevan enemmän kallellaan ulkovaltoja ja rahaa kuin Suomea ja arvoja kohtaan.

Siirrytäänpä sitten Sauli Niinistöön. Sauli vaikuttaa hyvin tyyneltä ja täytyy sanoa, että kaikista ehdokkaista hän näyttää eniten presidentiltä vanhan herran kauluspaitoineen ja neuleineen, sellaiselta professorin oloiselta. Mutta tämä kaikki jotenkin hämää minua. Minulla on sellainen olo, että Niinistö vaikuttaa ihan ookoolta ehdokkaalta, vain koska hän pyrkii näyttämään presidentiltä.

Minä en halua aliarvioida ihmisten taipumusta arvioida toisia ihmisiä ulkonäön perusteella. Se on valitettava taipumus, ja minulla onkin sellainen olo, että hän on ollut hyvin hiljaa ja neutraalisti jatkuvasti, ettei kukaan Kokoomusta vieroksuva vahingossakaan muistaisi hänen olevan Kokoomuksen ehdokas. Viime vaaleissa hänen elämään jäänyt sloganinsa "vastakkainasetteluiden aika on ohi" ilmeisesti kuitenkin muistutti monille äänestäjille, että "minä olen se kokoomuslainen ja te joiden ääniä kalastan olette niitä duunareita", eli se nimenomaan ylläpiti sitä vastakkainasettelua.

 
Nyt hän yrittää päinvastaista strategiaa. Hän tuntuu laimentaneen itsensä varsin hajuttomaksi ja mauttomaksi herrasmieheksi, jota on helppo äänestää, koska hän jo valmiiksi näyttää arvovaltaiselta herrasmieheltä charmantteine neuleineen ja valtionpäämies-kampauksineen. En näe hänen CV:tään mitenkään erityisenä ajatellen presidentin tehtäviä. Onhan Niinistöllä toki huomattava ura talous- ja pankkisektorilla, minkä ajattelisi olevan olennaista eurokriisin suhteen. Mutta Suomen uuden perustuslain mukaan EU-suhteissa valtiomme johtoa edustaa pääministerimme, ei presidenttimme. Siksi en katso EU-asioiden olevan kovin keskeisissä asioissa presidenttiä valitessa, ja siten en katso eurokriisinkään olevan maailman olennaisin asia presidentin tehtävässä. Ja suoraan sanottuna minulle tuli pienoisena yllätyksenä, että Niinistö vastustaa tasa-arvoista avioliittolakia.

Nyt vuorossa Timo Soini. Hänhän on hyvin eurokriittinen, mutta kuten äsken totesin, EU-suhteissa Suomea edustaa pääministeri, ei presidentti. Soini myöskin jäisi pois Eduskunnasta. Siten euroskeptinen Soini nähdäkseni vain sitoisi käsiään ryhtyessään presidentiksi. Ja kun presidentin pitäisi olla se "arvovaltainen välittäjä puolueiden välillä", minua hieman mietityttää pystyisikö Soini presidenttinä vastustaa kiusausta heittää notkeaa verbaliikkaa omasta poterostaan.

Kun perussuomalaisten kokemattomat kansanedustajat ovat välillä puhuneet ohi suunsa tai toimineet median huomiota herättävällä tavalla, eikä Soini nähdäkseni ole saanut rakennettua siltoja puolueensa sisällä eri tavalla ajattelevien välillä eikä sovittelemaan puoluetovereidensa sutkautuksia erimielisten kanssa, niin minua mietityttää miten hän suoriutuisi presidentin roolista. Tietenkin jos hän ei halua olla siltoja rakentava ja diplomaattinen presidentti, niin onhan sekin tapa. Ilmoille voisi myös heittää kysymyksen pohdittavaksi, että jos Timo Soini valittaisiin presidentiksi, niin kuka pitäisi huolta ja johtaisi Perussuomalaisia Eduskunnassa Soinin sijaan? Kenellä olisi se karisma ja verbaliikka? Perussuomalaiset menettäisivät päivänpolitiikasta terävimmän aseensa Eduskunnasta.

Entäs Paavo Väyrynen? Minulla ei ole kovin kaunista sanottavaa. En ole varmaan ensimmäinen, enkä varmaan viimeinenkään ihminen, joka vertaa Väyrystä tahraan, joka ei vain suostu lähtemään pesussa. Suoraan sanottuna olisin toivonut Keskustalta jotain freesiä ja raikasta uudistumista kevään vaalien jälkeen, mutta kun ehdokkaaksi valitiin Väyrynen, niin näkökentässäni vilisi karvalakkeja, Pulttiboisseja ja muita menneiden vuosikymmenten ihanuuksia. Ja että Karjalaakin pitäisi pyytää Venäjältä takaisin? Huh.

Paavo Väyrysen monarkistishenkinen kampanjamuki.

Väyrynen on jo kolmatta vuosikymmentä presidenttiehdokkaana ja vaikuttaa silmissäni hieman, tai aika paljonkin poliittiselta ovistopparilta. Sen sijaan, että hän pyrkii Idolseihin, Big Brotheriin ja lähettää itsestään lööppijuttuja seiskaan, hän pyrkii jokaiseen mahdolliseen poliittiseen rooliin, koska on Paavo Väyrynen, ja hänen vain Kuuluu Olla Kaikkialla. Myönnettäköön, että tämä on melkoisen henkilöön menevää luonnehdintaa, itse asiassa kuinka aika moni näistä arvioista, mutta persoonana Väyrynen on minusta vain epäpresidentillinen. Kuka sanoisi Väyryselle, ettei presidenttiydessä ole kyse hänestä, vaan myös Suomesta? (Ja näin pikaisella selauksella Wikipediasta eivät nuo Väyrysen tohellukset tee vaikutusta).

Siirrytään viimeiseen Paavoon, eli Paavo Arhinmäkeen. (Kun kirjoitan Arhinmäestä tässä vaiheessa, niin arvata saattaa ketä minä äänestän.) Arhinmäki on ihanasti aatteellinen ja painottaa oikeudenmukaisuutta ja solidaarisuutta. Minä pidän hänen aatteellisuudestaan ja tietystä radikaaliudestaan. Hän olisi kyllä raikas tuulahdus presidentti-instituuttiin, mutta toisaalta Arhinmäen suhteen mietityttää hieman samat asiat kuin Soinin suhteen. Arhinmäki on mielestäni tuonut freesiyttä, aatteellisuutta ja kärkkäyttä Vasemmistoon, mutta pystyisikö hän presidenttinä olemaan kärkäs ja aatteellinen ja freesi tavalla, joka edesauttaisi päivänpolitiikkaa, vai kärjistäisikö hän sitä entisestään?

Suoraan sanottuna minun mielestäni Vasemmisto tarvitsee Arhinmäkeä Eduskunnassa. Arhinmäki on silmissäni ehkä presidenttiehdokkaiden Indiana Jones. Vasemmiston puheenjohtajana ja kulttuuriministerinä hän pääsee käyttämään verbaliikkaansa ja radikaaliuttaan päivänpolitiikassa keskustelua herättävällä tavalla, eikä hänen tarvitse vetäytyä Mäntyniemeen katsomaan verbaalisten ruoskiensa hapertumista.

Ja siirrytään sitten viimeiseen, eli Pekka Haavistoon. Jos Paavo Arhinmäki on politiikan Indiana Jones, niin katson Haavistoa hieman kuin Henry Jonesia, Indianan isää. He ovat samansuuntaisia, mutta erilaisia, he ovat mielestäni molemmat tärkeitä, mutta mielestäni heille kuuluvat eri areenat. Aion äänestää Haavistoa ei vain siksi, että katson hänen olevan hyvä ehdokas, vaan myös koska haluan Arhinmäen pysyvän Eduskunnassa, jonka katson olevan hänelle sopivampi areena. Tässä vaiheessa tehtäköön siis selväksi, että viime eduskuntavaaleissa tosiaan äänestin Vasemmistoa, en Vihreitä.

Pekka Haavistosta suorastaan huokuu diplomaattisuus ja ennakkoluuloton hyväntahtoisuus, joiden katson olevan presidentille tärkeitä ominaisuuksia. Hän vaikuttaa sillanrakentajalta jo nyt, ja näkisin hänet oivallisena arvojohtajana, joka näkee kansankunnan ja ihmisten edun kokonaisuutena, eikä jumitu poteroonsa, vaan haluaa tosissaan kaikkien puhaltavan yhteen hiileen ja lämmittävän toisiaan.

Ja minusta hämmästyttävintä hänessä on, että hän on oppinut kaiken käytännön kautta. Vaikka hänen yliopisto-opiskelunsa jäivät kesken, hän on ollut perustamassa uutta puoluetta, perustanut lehtiä, kiertänyt maailman sotaisia kolkkia YK:n edustajana, neuvotellut islamistisissien kanssa rauhasta Afrikan aavikoilla EU:n erityisedustajana ja luennoinut yliopistoilla kansainvälisistä konflikteista. Olen melkoisen varma, että Haavisto tietää sodasta ja rauhasta enemmän kuin valtaosa Suomen reserviläisistä.

Vaikka ikäni takia nämä ovat vasta toiset presidentinvaalit, joissa voin äänestää, niin Haavisto on ensimmäinen ehdokas, josta minulle säteilee presidentille sopiva luonne, diplomaattisuus ja kansainvälinen kokemus. Viime vaaleissa kaikki ehdokkaat olivat vain "no ihan jees, kai minä tätä äänestän", mutta Haavistosta minä ajattelen, että hitto, häntä on kyllä pakko äänestää. Minä haluan hänet tasavallan presidentiksi, koska uskon hänen kokemuksensa, luonteensa ja arvonsa olevan parhaaksi suomalaisille ja koko maailmalle.

Siksi Anssi Kelan tapaan halusin kirjoittaa tämän tekstin, että muutkin äänestäisivät Haavistoa. Se on vähintä, mitä voin tehdä!

Ja jos sinä, arvon lukija, olet kanssani samoilla linjoilla, niin toivoisinkin että jakaisit tätä tekstiä rohkeasti sosiaalisessa mediassa. Kirjoitin tämän tekstin, jotta sitä luettaisiin.