Mietityttääkö homoseksuaali presidenttiehdokas?

Presidentinvaalit ovat ensisijaisesti henkilövaalit, ja tällöin väistämättä puheeksi nousevat ehdokkaan henkilökohtaiset ominaisuudet, riippumatta ovatko ne relevantteja tehtävän kannalta vai eivät. Ja mielestäni kaikesta pitää voida vähintään keskustella, myös henkilökohtaisista ominaisuuksista. Siinä missä esimerkiksi Väyrysen kohdalla puhutaan usein hänen itseriittoisesta luonteestaan, niin Pekka Haaviston kohdalla puheeksi on noussut hänen homoseksuaalisuutensa ja miten se vaikuttaisi presidentin työhön. Mielellään näkisin tällaisen keskustelun jääneen viime vuosisadalle, mutta elämme kuitenkin vielä syvällä 1900-luvun varjossa, joten katson aiheelliseksi vähän kirjoittaa tästäkin.

Tämä on taas pitkä teksti, koittakaa jälleen jaksaa!

Ulkopolitiikka ja kansainvälinen maine
Presidentin ollessa ulkopolitiikassa ratkaisevassa roolissa presidenttiehdokkaiden pätevyys ulkopolitiikan saralla nousee usein kysymykseksi. Monet, myös seksuaalivähemmistöihin täysin myönteisesti ja suvaitsevasti suhtautuvat ovat miettineet, miten Haaviston seksuaalisuus vaikuttaisi hänen kykyynsä edustaa Suomea maissa, joissa seksuaalivähemmistöt ovat tabu.

En epäile Haaviston kykyä hoitaa ulkopoliittisia suhteita yhtään hänen yksityiselämänsä takia. Kansainvälinen politiikka kuitenkin aina on valtioiden, ei yksilöiden välistä. Pekka Haavisto edustaisi Suomen tasavaltaa ja Suomen kansaa, ei omaa yksityiselämäänsä. Haavisto on tehnyt pitkään töitä muslimimaissa, kuten Sudanissa ja Somaliassa, eikä hänen yksityiselämänsä ole hänen työtään tai arvovaltaansa haitannut. Hän on pärjännyt aina kivittämättä takaisin kotiin.

Kansainvälisessä politiikassa on realiteetti, että valtioiden välillä on kulttuurieroja, joskus suuriakin, mutta kansainvälisen politiikan toimiakseen valtioiden on aina osattava tarkastella suhteita nimenomaan valtioiden poliittisten, ei edustajien yksityiselämän ominaisuuksien pohjalta. Vaikka konservatiivisemmat maat saavat tavoistaan meiltä toisinaan paljon lokaa, niin en kuitenkaan usko, että nämä maat pistävät Haaviston henkilökohtaisia ominaisuuksia esteeksi valtioidenvälisille suhteille.

Uskon, että kansainvälisessä politiikassa Haaviston yksityiselämä olisi vanhollisemmissa maissa lähinnä seikka, joka jätettäisiin kiusallisena kissana pöydän alle pois valtioidenvälisestä politiikasta. Maat, joissa homoseksuaalisuus on vielä tabu, eivät kuitenkaan määrittele koko ulkopoliittistan linjaansa pelkästään sen perusteella, miten ne suhtautuvat pieneen vähemmistöön, enkä usko niiden pitävän tätä seikkaa vastaisuudessakaan kynnyskysymyksenä kansainvälisessä politiikassa. Ristiriitaisetkin kulttuurierot edelleenkin ovat kansainvälisen politiikan realiteetteja, joita pitää vain hyväksyä.

Enkä ole esimerkiksi kuullut, että Islannilla, Belgialla ja Saksalla olisi ollut mitään ongelmia ulkopolitiikassaan, vaikka Islannilla ja Belgialla on avoimesti homoseksuaalit pääministerit ja Saksalla avoimesti homoseksuaalinen ulkoministeri.

Pekka Haavisto UNEPin lipun alla.

Haavisto on myös hyvin diplomaattinen ja sovitteleva luonteeltaan. Hänelle kansainvälisessä politiikassa vähemmistökysymykset eivät koskaan ole olleet keskiössä, vaan hänelle keskiössä vahvasti ovat kriisinhallinta, rauhanneuvottelut sekä konfliktien sosiaaliset ja ekologiset seuraukset. En usko, että Haavisto alkaa jokaisella valtiovierailullaan nostamaan vähemmistöasioita päälimmäiseksi ja politiikkansa keskiöön, jollei se kuulu tapaamisen agendaan. Se ei ole ollut Haavistolla keskiössä politiikassa aiemminkaan, ja Haavisto on itse sanonut, että hän haluaa vastaisuudessakin politiikassaan keskittyä rauhan ja diplomatian edistämiseen, ei homoasioihin, vaikka vähemmistöjen oikeuksia kannattaakin.

Vertaisin tätä ehkä hieman oudosti Timo Soinin aborttikantaan. Hänen kantansa on kaikille selvä, se on hänen henkilökohtainen eettinen näkemyksensä, eikä hän tietääkseni missään vaiheessa ole tehnyt siitä mitään politiikkansa keskiötä, eikä ole ollut aktiivisesti nostamassa aborttikysymystä pöydälle. Silti Soinia lyödään kerta toisensa jälkeen aborttikysymyksellä, ja hänestä leivotaan "abortinvastustajaehdokasta" vaikka hänen politiikkansa ei todellakaan pyöri hänen aborttikantansa ympärillä.

Voi myös ajatella muiden maiden kannalta. Sen sijaan, että ajattelemme jatkuvasti "mitä muut ajattelevat meistä" voimme yrittää asettautua vanhollisempien maiden asemaan ja miettiä mitenhän he ajattelevat liberaaliempien teollisuusmaiden suhtautuvan heihin, jos he nostavat vierailevan presidentin yksityiselämän kynnyskysymykseksi valtioidenvälisissä suhteissa. Yhtä lailla muut valtiot miettivät millaisen kuvan ne antavat itsestään kansainvälisissä suhteissa. Kysymyksen siitä, miten vähemmistöpresidentti vaikuttaa ulkopolitiikkaan kun voi kääntää myös niin, että miten valtion negatiivinen suhtautuminen vähemmistövaltiopäämieheen vaikuttaa valtion kansainväliseen maineeseen.

Omaa suhtautumistamme asiaan voi ajatella vielä Tarja Halosen esimerkin kautta. Naisena ja ulkoministerinä vieraillessaan Saudi-Arabiassa hän piti huivia päässä maan tapojen mukaisesti. Halonen sai monelta kritiikkiä siitä, että hän taipui ulkoministerinä muslimikulttuurin tapoihin ja että hän "hyysää" muslimikulttuuria. Miten paljon meidän siis kannattaa "hyysätä" vanhollisempia maita kun valitsemme presidenttiämme? Onko heidän mielipiteemme se, josta meidän tulisi olla huolissamme? Vai pitäisikö meidän näyttää maailmalle, että hei, lällislää, meidän maassa voidaankin tehdä näin, kun ollaan vapaa ja humaani länsimainen demokratia? 

Homoseksuaalisuuden luonne
Suomessa on varmasti vielä monia, jotka pitävät homoseksuaalisuutta sairautena tai luonnottomana. En nyt lähde tässä keskustelemaan tuosta sen tarkemmin, vaikka olenkin eri mieltä. Leikitelläänpä hetki tuolla sairausajatuksella.

Miksi sillä pitäisi olla merkitystä, jos presidentillä on jokin poikkeama, "sairaus"? Jos ominaisuus ei vaikuta presidentin päätöksentekokykyyn, kuten homoseksuaalisuus ei vaikuta, ei sillä pitäisi olla mitään merkitystä. Presidenttipelissä on mukana sen verran vanhoja herroja, etten ihmettelisi, jos joillain muilla ehdokkailla olisi verenpainetautia, eturauhasen liikakasvua, virtsankarkailua. Ei noiden asioiden pitäisi vaikuttaa äänestykseen. En minä jättäisi äänestämättä hyvää ehdokasta vain, koska hänellä on ongelmia verenpaineen kanssa tai koska hänellä on dibetes tai hän sairastuu rintasyöpään. Pätevän ehdokkaan hylkääminen hänen terveydentilansa takia on mielestäni hyvin lapsellista.

Sotaveteraanit ja tavallinen kansa
Sotaveteraanit ovat näiden keskustelujen vakiokamaa. Monesti heihin vedotaan konservatiivisissa asioissa, mutta haluan muistuttaa, että yhtä lailla homot siellä rintamalla puolustivat Suomea ja yhtä lailla sotaveteraaneissa on homoja kuin muissakin ihmisryhmissä. Luulen, että rintamalla maataan puolustanut homoseksuaali sotaveteraani voisi tirauttaa onnenkyyneleen jos toisenkin muistellessaan puolustavansa Suomen vapautta, ja katsoen kuinka 70 vuotta myöhemmin Suomi on kehittynyt maaksi, jossa hänen kaltaisensa tavallinen homoseksuaalinen mies voi avoimena itsenään edetä presidenttiehdokkaaksi asti.

Ja mitä tulee tavalliseen kansaan, niin kannattaa muistaa, että homoseksuaalit eivät ole mikään muusta kansasta irrallinen joukko, vaan osa tavallista kansaa, sikäli kun "tavallista kansaa" on olemassa. Yhtä lailla homot asuvat rivitaloissa, sauvakävelevät käyvät töissä, äänestävät ja maksavat veroja kuin heterotkin. Siten Haavisto ehdokkaana ei ole mitenkään tavaton Suomen kansalainen, vaan itse asiassa on ihan odotettavaa, että jossain vaiheessa homoja alkaa näkyä politiikassa ja presidentinvaaleissa asti. Kyse ei ole mistään trendistä, vaan siitä, että olemme onnistuneet muokkaamaan maastamme avoimemman ja tasa-arvoisemman, ja se helpottaa yhä useamman suomalaisen, kuten Haaviston elämää. 

Loppukaneetti
Loppujen lopuksi minä uskon ihmisiin, ja uskon ihmisillä olevan mahdollisuus katsoa ehdokkaiden epäolennaisten ominaisuuksien läpi ja äänestää heitä olennaisten asioiden perustella. Ennakkoluuloista eroon pääseminen voi olla vaikeaa ja se vaatii pinnistämistä ja ponnistamista, mutta kun siihen pystyy, se on hyvin palkitsevaa. Kun ennakkoluuloista onnistuu luopumaan, se on kuin itsensä ympäriltä häviäisi samea kupla, ja ympäröivän maailman näkee kirkkaammin kuin ennen, ja ihmisiä on helpompi kohdella yksilöinä.

Pekka Haaviston yksityiselämä ei ole hänen poliittinen uransa ja häntä määrittelevä tekijä. Pekka Haavisto on diplomaattinen rauhanrakentaja, joka välttää vastakkainasetteluita ja toisten tuomitsemista. Hän haluaa ymmärtää eri mieltä olevia. Hän haluaa Suomesta rauhantuojan maailmalle.

Jollei ihminen koskaan muuta mielipiteitään, ei ihminen tule oppineeksi elämässään kovin paljoa uutta. Jollei ihminen koskaan luovu ennakkoluuloistaan, hän ei koskaan tule tavanneeksi uudenlaisia ihmisiä ja oppimaan heiltä uutta.

Kirjoitin tämän paljolti vastineeksi kaikille niille, jotka netin keskusteluissa ottavat Haaviston seksuaalisuuden puheenaiheeksi dilemmana. Suosittelen linkittämään tätä niissä keskusteluissa, ja muutenkin jakamaan sosiaalisessa mediassa, kuten ennenkin. Aikaisempi tekstini Haavistosta vihreänä ehdokkaana kun on tähän mennessä onnistunut keräämään jo 1400 jakoa sosiaalisessa mediassa. Kiitos lukijoille!