torstai 1. joulukuuta 2011

Sisustussuunnittelua

Aikaisemmasta merkinnästäni tulikin selväksi, että haikailen jo uutta, keltaista. Olenkin muuttamassa Kallioon Torkkelimäelle ja nyt tulee siis jälleen mahdollisuuksia sisustaa! En tarkalleen osaa sanoa missä vaiheessa aloin viehtymään tummansinisestä vaaleisiin keltaisiin ja vihreisiin väreihin, mutta muistan kuitenkin tämän kuvan joskus tehneen minuun vaikutuksen:


Ylläoleva on sisustusarkkitehti Katriina Lankisen suunnittelema konttorin aulatila. Näin tämän joskus jossain lehdessä, taisi olla sisustuslehti jossain sairaalan vastaanotolla ja repäisen sen lehtileikkeen irti talteen. Tuo värimaailma ehkä näkyykin jo nykysessä kämpässäni. Uudessa kämpässäni haluaisin kuitenkin vielä entistä pirtsakampaa, ja kaavailin nykyisen vihreän sijaan banaaninkeltaista seinää, jota sitten täydentäisin näillä nykyisillä huonekaluillani. En ole mikään photoshop-velho, piirtämällä käsin saisin paljon parempaa jälkeä aikaan, mutta skanneri ei toimi, niin tein sitten photarilla tällaisen suunnitelman karkeasti:


Aion hankkia valoverhot, koska ikkuna (ja parveke) ovat kämpässä suoraan Hämeentielle ja muiden ihmisten pällisteltävänä, joten valon tarttee päästä sisälle ilman että kämpästä näkyy ulos. Ja toisaalta valoverhoista tulee ehkä hieman sellaista ylellistä hotellitunnelmaa :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä jälkesi elämääni!