perjantai 20. tammikuuta 2012

Minä en halua vastajytkyä


Perussuomalaisten jytkyn jälkeen on alettu puhua vastajytkystä presidentinvaaleissa, koskien Pekka Haaviston kannatusta. Esimerkiksi Facebookissa on Haavistoa tukeva itsenäinen yhteisö "Vastajytky", ja Vihreiden Touko Aalto on blogittanut Haaviston kannatuksesta vastajytkynä.

Minä en halua presidentinvaaleihin "vastajytkyä". 

Perussuomalaisia äänesti valtava määrä suomalaisia, ja vaikka moni meistä olisikin perussuomalaisten kannattajien kanssa eri mieltä, niin perussuomalaisten äänestäjät ovat edelleen suomalaisia, ja presidentti olisi edelleen myös heidän presidenttinsä.

Jos jokin presidentinvaaleissa sisältää vastajytkyn piirteitä, niin mielestäni se henkilöityy vähemmistövaltuutettu Eva Biaudetiin. Hän on sanonut lähteneensä vaaleihin Perussuomalaisten vastavoimaksi, ja jokaisessa vaalitentissä näykkii ja nokittelee Soinia. Jos Biaudet olisi presidentti, ei hän nähdäkseni pystyisi olemaan vakuuttavasti koko kansan presidentti. Hän on lähtökohtaisesti ottanut asenteen, että hän edustaa vastavoimaa Perussuomalaisten äänestäjille, eli isolle osalle suomalaisista. 

En esimerkiksi mitenkään osaisi kuvitella, että Soinin ja Biaudetin välillä syntyisi niin leppoisaa ja hyvänhenkistä keskustelua, kuin Soinin ja Haaviston välillä oli tässä Nelosen vaalikeskustelussa. Tuota keskustelua oli oikeasti ilo seurata. Tuosta keskustelusta on "vastajytky" kaukana.

En ylipäänsä halua, että presidentinvaaleissa käytetään retoriikkaa ja termiä "vastajytky", joka jo sisältää viestin, että se on jotain vastaan. Ajatus siitä, että Haavistonkin pitäisi olla jotenkin vastavoima ja haaste perussuomalaisten kannattajille ja jytkylle on mielestäni hölmö. Presidentin tulee olla koko kansan presidentti, ei vastavoima ja vastustaja suurelle osalle suomalaisia. Presidentin tulisi olla henkilö, joka yhdistää kansaa erimielisyyksistä huolimatta.

Eikä Haavisto ole lähtenyt Biaudetin tapaan vaaleihin vastustamaan Perussuomalaisia tai tuomitsemaan heidän kannattajiaan. Ei hän yritä olla vastavoima kenellekään, vaan hän yrittää olla keskustelija kaikkien kanssa. Minua hieman siis vaivaa, että jotkut Haaviston kannattajat yrittävät näyttää hänen kannatuksellaan ikään kuin pitkää nenää Perussuomalaisten kannattajille. "Ähä ähä kattokaa miten meidän suvaitsevainen Pekka menestyy lällislää" he saattavat ajatella. Luulen, että monet "vastajytkyä" mehustelevat eivät taatusti olisi olleet itse valmiita tutustumaan Teuvo Hakkaraiseen ihmisenä, vaan mieluummin tyytyivät kotona mehustelemaan kuinka kauheita hänen lausuntonsa ovat. Luulen, että monet Haaviston kannattajat ovat itse liipasinherkässä tuomitsemaan Perussuomalaisia.

Pekka ja Timo.
Luuletteko, että Haavisto itse on innokkaasti näyttämässä suosiollaan pitkää nenää Perussuomalaisille ja heidän kannattajilleen ja on innokas tuomitsemaan heitä? Monet Haaviston kannattajat saisivat ottaa oppia Pekka Haavistosta. Ei lähdetä tuomitsemaan toisiamme, vaan yritetään ymmärtää toisiamme ja avata keskusteluyhteyttä. Ei keskitytä siihen, mikä meidät erottaa, vaan siihen mikä meitä yhdistää. Ei yritetä etsiä toisista pahaa, vaan yritetään löytää toisista hyvää.

Jos Suomessa vallitsee eri tavalla ajattelevien kahtiajako, niin se saadaan kurottua umpeen, jos yritämme ymmärtää toisiamme, olla tuomitsematta toisiamme ja keskustella toistemme kanssa. Mielestäni tässä Haavisto loistaa, mutta Biaudet ei, kuten eivät monet Haaviston kannattajatkaan.

Ollaan ihmisiksi toisiamme kohtaan, kun me kaikki olemme kuitenkin ihmisiä.

PS. Jakakaa toki Facebookissa ynnä muualla, jos siltä tuntuu. Kirjoitan teille, en itselleni :p 

7 kommenttia:

  1. Oivallinen kirjoitus Topiakselta. Itse olen ainakin tarkoittanut, kuten tuossa blogissanikin kirjoitin, vastajytkyllä sitä, että uudenlainen tapa ajatella asioista on nosteessa. Annan kaiken kannatuksen Pekan edustamalle politiikalle, ja se pitää sisällään erilaisuuden ymmärtämisen ja kunnioittamisen.

    Tuota ilmiötä voisi kuvata tosiaan paremmallakin termillä, mutta sisältöjen puolesta en näe ainakaan mitään ristiriitaa Topiaksen tekstin ja oman ajattelun kanssa.

    Touko Aalto

    VastaaPoista
  2. Tämä on ihan asiaa. Olen äänestänyt jo Soinia. Soinin äänestäjissä on valtavasti sellaisia, jotka eivät ole arvokonservatisteja mutta pitävät muuten muita puolia esimerkiksi EU-poliitikasta ja hyvin tiukasta oppositiopoliitikasta hyvinä, että kokonaisuus jää reilusti plusssalle. Itse äänestin eduskuntavaaleissa SDP:tä, ja Lipponen on jo ehtinyt haukkua perussuomalaiset pataluhiksi. No, eipä tarvitse ainakaan Lipposta miettiä. Tuolle tielle ei kannata lähtä jos haluaa koko kansan presidentiksi.

    Jos toisella kierroksella on Niinistö vs. Haavisto, äänestän Haavistoa. Voihan sitä joku pitää sitten "vastajytkynä", jolloin minua saattaa sapettaa. Mutta ainoa tapa millä Haavisto voidaan saada presidentiksi on, että muiden tippuvien ehdokkaiden äänestäjistä suuri osa tulee hänen puolelleen joten kovin kovia hyökkäyksiä ei kannata tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu minäkin olen sitä mieltä, ettei jytky yksilöidy siihen, että äänestäjät ovat arvokonservatiiveja, vaan että esimerkiksi vaalirahakohu, muutoksen halu, EU-asiat ja terävä oppositiopolitiikka ovat myöskin olleet vaikuttamassa jytkyyn.

      Siten esimerkiksi Biaudetin kanta että hän on jotenkin Perussuomalaisten ja suvaitsemattomuuden vastavoima on nähdäkseni hieman hölmöä, kun Perussuomalaisia voi äänestää monesta eri syystä. Tiedän esimerkiksi bilehomoja, jotka ovat äänestäneen perussuomalaisia EU-kantojen takia, vaikkeivät ole esimerkiksi samoilla linjoilla maahanmuutossa tai tasa-arvopolitiikassa.
      Biaudet kuitenkin tulee leimanneeksi koko Perussuomalaisten kannattajajoukon "tyhmiksi rasistisiksi junttisuomalaisiksi" ja julistaa olevansa vastavoima tälle. En sinänsä siis ihmettele Biaudetin heikkoa menestystä. Hänellä on äärimmäinen "vastajytkyasenne".

      Poista
  3. Olen jo kommentoinut tuolla Haavisto presidentiksi sivuilla ja tähän. Siis aivan erinomainen kirjoitus jälleen. Kiitos. Jossain tämän kampanjan vaiheessa joku siellä sivustolla heitti tuon ajatuksen "vastajytkystä". En ole ollut sen puolesta ja ilmaisin sen seillä, sillä se olisi jotain vastaan ja se on Soinin oma, vaikka ei rekisteröity, niin ansaittu, se kuuluu hänelle. Haavistolaisuudessa eli Pekka Haavistossa pidän juuri siitä ettei hän rupea missään asiassa vastahankaan vaan on juuri edustamansa asian puolesta ja koettaa löytää ratkaisuja muulla tavoin, siis toisen kunnioittamisella ja älykkyydellä joka ei ole missään kohden ylimielistä. No. Tämähän Haavistosta tiedetään. Aion äänestää numero kakkosta, Pekka Haavistoa.

    VastaaPoista
  4. Numero kaksi on yhtä kuin vahva ja sovitteleva linja Suomen valtiojohtoon ja politiikkaan. Myös henkilökohtainen karisma on tarpeen nykyaikaiselle valtionpäämiehelle kehittyneessä lansimaisessa demokratiassa. Äänestän kakkosta asiaperustein. Muut saavat vain sympatiani tällä kertaa.

    VastaaPoista
  5. Katselin tänään Uuden Suomen Puheenvuoroa. Siellä näytetään pelkäävän Haaviston "vastajytkyä"
    siinä määrin, että juuri nyt suosituimpien puheenvuorossa näyttää oleva lähes täyslaidallinen Haavistoa vastaan.

    VastaaPoista
  6. Kiitos loistavasta kirjoituksesta. Vastajytky on aivan kamalaa suvaitsemattomuutta. Jos presidentti ilmoittaisi liputtavansa "suvaitsevaisuuden" puolesta olemalla suvaitsematon olisi Suomella melko mielenkiintoiset oltavat. Silloin voisi jo miettiä Ruotsiin muuttamasta.

    VastaaPoista

Jätä jälkesi elämääni!