maanantai 30. tammikuuta 2012

Rumaa, rasvaista & vegaanista kotiruokaa


Haaveissa olisi joskus saada tehtyä sellaista world-class fuusiokeittiö-vegaaniruokaa, joka on helvatin hyvää ja myös näyttää uskomattomalta taideteokselta art nouveau -henkisten herneenverso-koristeiden alla.

Mutta siihen on vielä matkaa, joten sillä välin keskityn tekemään kotona ruokaa, jonka tärkeimmät elementit ovat soijapalat, suola ja rasva. Ja ne ruuat myös näyttävä aina melkoisen kammottavilta. Mutta ennen kaikkea nämä ruuat ovat olleet herkullisia! Eivät ehkä michelin-tähtien arvoisia, mutta sellaista mitä tekee mieli syödä kun on ollut koko päivän raatamassa ja tekee vaan mieli jotain mehevää. Tässä siis lyhyt katsaus vegaanisiin kotiruokiin, mitä viime aikoina olen tehnyt:

Soija-kaalipataa.
Soija-kaalipata ei ole muuta kuin paljon pilkottua kaalia ja sipulia, paistettu runsaassa rasvassa, maustettu suolalla ja valkopippurilla ja sekaan on heitetty soijapaloja, jotka on maustettu soijakastikkeella, rasvalla, suolalla, pippurilla jne. Oli herkullista! Kaali on halpaa, ja on mielenkiintoisemman makuista (ja terveellisempää) kuin se iänikuinen riisi tai pasta.

Metsäsoijaa, fenkolia dijon-kastikkeessa ja riisi-ohraa.
En nyt keksinyt parempaakaan termiä tälle kuin "metsäsoija". Maustoin nuo soijapalat vähän sillä mentaliteetilla, että ne on juuri eroteltu tuoreeltaan kaadetusta soijaeläimestä, eli siis vegaaninen riistaruokakorvike. Maustoin soijapalat perusmausteiden lisäksi myös nestemäisellä savulla, mikä on mielestäni jokaisen vegaanikeittiön must! Sillä saa sellaisen erinomaisen paahteisensavuisen nuotiomaun ruokiin. Savuaromin lisäksi soijapaloja maustoin murskatuilla katajanmarjoilla, jotka olivat myös namia. Kastikkeeksi tein tuon vaaleamman taustalla olevan hötön, jossa on voissa paistettuja fenkolisuikaleita dijon-sinappissa ja soijakermassa hautuneena. Lisukkeena oli riisi-ohraa. Ja tämäkin ruoka oli herkullista, mutta taas ulkonäöltään tuollainen ruskea kasa.

Perunamuusia, soijapaloja mirepoix'ssa ja ruskeaa katsiketta.
Tämä on tämän päivän ruokani. Tein ensimmäistä kertaa elämässäni perunamuusia, ja minun piti aloittaa sen tekeminen googlettamalla miten perunoita keitetään. Keitin ja muusasin perunat kuorineen, pistin sekaan kuumaa vettä ja margariinia, suolaa ja ruohosipulia. Nam! Sitten tein suolalla, pippurilla, soijakastikkeella jne perusmaustettuja ja hyvin rasvaisia soijapaloja, joiden seuraksi paistoin mirepoix'ta (joka kuulostaa helvatin hienolta, mutta on itse asiassa vain paistettua porkkanaa, sipulia ja selleriä). Ruskea kastike oli toinen elämäni aikana onnistuneesti tehty ruskea kastike. Ja koska tämänkin ruoka oli taas tuollainen ruskea kasa, niin koristelin sen muodollisesti ruohosipuliversoilla. Näyttää heti paljon terveellisemmältä!

Että tällaisia ruokia tällä kertaa. Tykkään nääs tehdä myös tällaisia mättöruokia, ja kasvis-vegaaniruoka mielestäni liian helpolla taipuu siihen itämaiseen suuntaan, jossa kaikki on kookosmaidolla, linsseillä ja wokkivihanneksilla höystettyä. Ei silleen, että se olisi pahaa, mutta on hauska välillä syödä ns. kotiruokaa myös vegaanisesti.

4 kommenttia:

  1. Mahtavaa! Mietinkin jo, että mitä teen tuosta kaalistani, kun pakko se on syödä, eikä sellaisenaan oikein maistu. Tänään loihdinkin siitä ruokaa!! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa antaa sen muhia pitkän aikaa, laita vaikka kattilan pohjalle vähän vettä. Näin se kaali pehmittyy ja on mukavemman makuista kuin jos se on sellaista rapeaa ja raa'ahkoa.

      Poista
  2. Oi, kaali on kuningas! Ja -tar!

    Yleensä laitan kaalipataani ja/tai -laatikkooni kuninkaallisen kaveriksi vain suolaa, valkosipulia, mustapippuria ja valtavasti auringonkukansiemeniä. Rasvaa joskus. Monarkki seurueineen muhii uunissa, ei koskaan pannulla.

    VastaaPoista

Jätä jälkesi elämääni!